Uutiset

Jaa:

|

6.10.2008 | 11.51

Järjestöt vaativat reilumpia kuntahankintoja

Kansalaisjärjestöt kannustavat suomalaisia äänestämään kotikuntansa reiluiksi kuntavaaleissa 26.10. Yli 15 paikkakunnalla eri puolilla Suomea tempaistaan muun muassa kuntien hankintojen eettisyyden puolesta. Tuleviin valtuutettuihin vedotaan myös verkossa.

Reilun kaupan edistämisyhdistys, Repun tiedote

Lisää kommentti »

"Äänestä kuntasi reiluksi" -kampanjassa ovat mukana Kepan koordinoima globbariverkosto, Reilun kaupan puolesta Repu ry sekä Reilun kaupan edistämisyhdistys. Kampanja muistuttaa, että paikalliset päätökset, kuten kuntien 12 miljardin euron vuosittaiset hankinnat, kantavat kauas.

"Hankintoja tehdään yhä useammin kehitysmaista. Niillä voidaan parhaimmillaan tukea kehitysmaiden kansalaisten toimeentuloa. Pahimmillaan ostetaan lapsityövoimalla tai epäinhimillisissä olosuhteissa tehtyjä tuotteita", sanoo projektipäällikkö Terhi Ylikoski Reilun kaupan edistämisyhdistyksestä.

Kuntiin hankitaan kehitysmaista muun muassa katukiviä, elintarvikkeita, tekstiilejä ja elektroniikkaa – esimerkiksi katukiviä Kiinasta ja kahvia Guatemalasta. Nykyinen hankintalaki sallisi eettisten kriteerien sisällyttämisen kuntien tarjouspyyntöihin, mutta tätä mahdollisuutta käytetään edelleen erittäin harvoin.

Ylikosken mukaan helppo tapa toteuttaa vastuullisuutta on hakea Reilun kaupan kunnan tai kaupungin arvonimeä. Arvonimen saaja sitoutuu huomioimaan hankinnoissaan Reilun kaupan tuotteet. Tähän mennessä arvonimi on myönnetty Tampereelle ja Utajärvelle.

Kansainvälisyyttä kuntiin ja kouluihin

Kunnilla on paljon valtaa siihen, miten valmiita kuntalaiset ovat kohtaamaan kansainvälistyvän maailman. "Äänestä kuntasi reiluksi" -kampanja vaatiikin kuntia lisäämään myös koulujen kansainvälisyyskasvatusta ja kehitysyhteistyötä.

"Kansainvälisyyskasvatuksessa voidaan saada paljon aikaan, jos järjestöt ja kunnat yhdistävät voimansa. Useat järjestöt olisivat valmiita tarjoamaan asiantuntemustaan esimerkiksi koulujen käyttöön", toteaa kampanjankoordinaattori Outi Hannula Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepasta.

Hyviä kokemuksia on saatu myös suomalaisten ja afrikkalaisten kuntien yhteistyöstä. Kuntaliiton pohjoisen ja etelän kuntien yhteistyöohjelmassa on tällä hetkellä jo 17 kuntaa tai kaupunkia Suomesta. Kampanja näkyy lukuisilla paikkakunnilla Jyväskylästä Joensuuhun ja Lempäälästä Lohjalle, kun vapaaehtoiset kampanjatyöntekijät jakavat tietoa aiheista ehdokkaille ja äänestäjille Reilun kaupan kahvinäytteen kera.

Kampanjan verkkosivuilla osoitteessa www.globbarit.fi haastetaan kunnallisvaaliehdokkaita tavoitteiden taakse. Kuntavaaliehdokkaat voivat jättää sivuille myös omat terveisensä.

Lisätietoja

  • Projektipäällikkö Terhi Ylikoski, Reilun kaupan edistämisyhdistys, puh. 09 – 5658 6814 (Reilun kaupan tuotteet julkisissa hankinnoissa).
  • Kampanjakoordinaattori Tiina Oikarinen, Repu, puh. 050 574 2086 (paikalliset Reilun kaupan tempaukset).
  • Kampanjakoordinaattori Outi Hannula, Kepa, puh. (09) 584 23 225 (kuntien etelä-pohjoinen-yhteistyö, kansainvälisyyskasvatus).

Toimituksille tiedoksi

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
3.5.2012 | Tausta-artikkelit
Vuosituhattavoitteet tulevat taas
YK-yliopisto WIDERin johtaja Finn Tarp ei usko, että kesäkuussa lanseerattavista kestävän kehityksen tavoitteista tulee vuosituhattavoitteiden korvaaja.
, ,
30.4.2012 | Tausta-artikkelit
Tutkimus: Kasvattaako apu tuloeroja?
Kehitysapu voi lisätä tuloeroja, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Aiempi tutkimus ei ole kuitenkaan samaa mieltä: joidenkin mukaan apu toimii myös rehottavan korruption keskellä. Tuoreiden tulosten valossa voidaan ainakin kysyä, onko realistista olettaa kaiken avun kaventavan tuloeroja?
,
9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
Kulttuuri
26.11.2001 | Kolumnit
Eläköön Herbalife
, , , ,
3.5.2012 | Tausta-artikkelit
Vuosituhattavoitteet tulevat taas
YK-yliopisto WIDERin johtaja Finn Tarp ei usko, että kesäkuussa lanseerattavista kestävän kehityksen tavoitteista tulee vuosituhattavoitteiden korvaaja.
, ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.