Uutiset

Jaa:

|

11.8.2008 | 08.16

Guyana taistelee Karibian EPA-sopimusta vastaan

Karibian ja EU:n vapaakauppasopimus odottaa allekirjoituksia Barbadoksella. Eurooppaa syytetään taas kehitysmaiden painostamisesta.

Eeva Eronen

Lisää kommentti »

EU:n vapaakauppasopimus EPAn solmiminen aiheuttaa edelleen kränää Karibialla. Lopulliset sopimuspaperit odottavat Barbadoksella allekirjoituksia, jotka niihin on tarkoitus lyödä syyskuun toisena päivänä.

Samaan aikaan pienen Guyanan presidentti vaatii sopimusten neuvottelemista uudelleen. BBC:n haastattelema presidentti Bharrat Jagdeo sanoo, että mikäli sopimus tehdään nykymuotoisena, maa joutuu mukaan pakon sanelemana. Myös monet tutkijat yhtyvät presidentin vaateisiin.

EPA-sopimukset ovat vapaakauppasopimuksia (Economic Partnership Agreement), joista EU neuvottelee lähes 80 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen valtion eli AKT-maan kanssa. Karibia on ainoa alue, joka on solminut EU:n kanssa jo varsinaisen sopimuksen, muiden kanssa EU on saanut aikaiseksi vain väliaikaisia sopimuksia.

Monet köyhät maat ovat kokeneet joutuneensa epätasa-arvoiseen asemaan neuvotteluprosessien aikana, ja nytkin Jagdeo syyttää EU:ta kauppamahtinsa käyttämisestä väärin kehitysmaita vastaan. Myös useat kansainväliset järjestöt, muun muassa Oxfam ja Third World Network, ovat arvostelleet EU:n toimintaa sopimuksia tehtäessä.

Nyt sovittu tavarakaupasta

Karibian maat pistivät puumerkkinsä tavarakauppaa koskeviin sopimuspapereihin viime vuoden lopussa, kun Maailman kauppajärjestö WTO uhitteli niitä aikarajojen umpeutumisella. Jollei jokin maa olisi ryhtynyt esisopimukseen, se olisi menettänyt EU:n kanssa voimassa olleen suosituimmuusasemansa ja joutunut maksamaan tuotteistaan tullia.

Aikataulun sijaan EU jousti siinä, ettei sopimusta ulotettu tavarakauppaa laajemmalle. Nyt vaadittava lopullinen EPA kattaa myös palvelujen, investointien, kilpailulainsäädännön ja julkisten hankintojen vapauttamisern.

Karibian neuvotteluja hoitava CRNM (Caribbean Regional Negotiating Machinery) on ollut hyvin vaitonainen siitä, mitkä kaikki alueen maat ovat nyt sitoutuneet lopulliseen sopimukseen. CNRM:n johtajan Henry Gillin mukaan paperit on nyt kuitenkin tehty, ja niiden avaaminen olisi erittäin monimutkaista ja lähes mahdotonta, BBC kertoo.

Neuvottelupäällikkö sanoo kuitenkin uskovansa, että Guyanakin taipuu mukaan. Hänen mukaansa liittyminen olisi maan suurimpien tuotannon alojen - sokerin ja riisin tuotannon sekä kala- ja metsätalouden - etujen mukaista. Hän varoitteli, että yhden lipeäminen joukosta hidastaa koko prosessia huomattavasti.

Sopimuksen allekirjoittamista on siirretty jo kaksi kertaa. Guyanan lisäksi muutkin maat ovat toivoneet lisäaikaa poliittisten päättäjien ja liike-elämän konsultointiin. Guyanan presidentin Bharrat Jagdeon mukaan maa allekirjoittaa sopimuksen vain, mikäli EU määrää maan tuotteille muussa tapauksessa korkeampia tulleja.


Lisää tietoa aiheesta

Maatieto

Guyana

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Talous"

6.2.2012
Köyhyysrajojen tarkistaminen kasvatti köyhien määrää Kiinassa ja Intiassa
Köyhyysrajojaan nostaneet Kiina ja Intia tunnustavat äärimmäisen köyhyyden olevan ongelma. YK-yliopisto Widerin tutkijoiden mukaan näillä Aasian jättiläisillä on nyt mahdollisuus näyttää esimerkkiä muulle maailmalle, jos ne onnistuvat tukiohjelmillaan parantamaan kaikkein köyhimpien asemaa. 1 kommentti
, ,
30.1.2012
Afrikka suitsii nälkää
Monet maat ovat parantaneet ruokaturvaansa sijoittamalla maatalouden toimintaedellytysten parantamiseen.
,
30.1.2012
Ghanassa pantiin pellot tuottamaan
Sato kaksinkertaistui kun köyhiä autettiin kylvämään kesantomaat.
,
6.2.2012
Köyhyysrajojen tarkistaminen kasvatti köyhien määrää Kiinassa ja Intiassa
Köyhyysrajojaan nostaneet Kiina ja Intia tunnustavat äärimmäisen köyhyyden olevan ongelma. YK-yliopisto Widerin tutkijoiden mukaan näillä Aasian jättiläisillä on nyt mahdollisuus näyttää esimerkkiä muulle maailmalle, jos ne onnistuvat tukiohjelmillaan parantamaan kaikkein köyhimpien asemaa. 1 kommentti
, ,
19.4.2011
Brasilia ja Kiina patoavat muiden jokia
Yhteistyö soljuu Etelä-Amerikassa paremmin kuin Aasiassa, molemmissa ympäristöväki ruikuttaa rannalla.
, , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.