Uutiset

Jaa:

|

1.7.2008 | 08.27

Kännykkä valtaa Afrikkaa, netti viipyy

Matkapuhelimet ovat levinneet Etelä-Afrikasta muualle maanosaan.

Thalif Deen

Lisää kommentti »

IPS –- Matkapuhelinmarkkinat kasvavat Afrikassa nopeammin kuin missään muualla maailmassa. Internetyhteyksissä maanosa on kuitenkin yhä kaukana muista, YK:n tuore raportti kertoo.

Vuonna 2000 Afrikassa oli 16 miljoonaa kännykkää, mutta viime vuonna jo 250 miljoonaa. Afrikassa asuu noin 900 miljoonaa ihmistä, ja kännykkätiheys on jo nyt lankaliittymiin verrattuna viisinkertainen.

Matkapuhelinten levinneisyys on aiempaa tasaisempaa. Vielä vuonna 2000 yli puolet liittymistä oli eteläafrikkalaisilla, mutta viime vuonna 85 prosenttia oli hajaantunut muihin maihin.

YK:n talous- ja sosiaalineuvosto Ecosocille laadittu raportti kertoo, että sijoitukset informaatioteknologian ovat Afrikassa yli tuplaantuneet vuosina 2000-2005.

Nopea kasvu heijastaa raportin mukaan telemarkkinoiden vapautumista ja yksityisen sijoitusympäristön piristymistä.

Internet on liian kallis

Laajakaistayhteydet ja internet etenevät Afrikassa paljon kännyköitä hitaammin. Netin käyttäjiä oli viime vuonna arviolta 50 miljoonaa, ja he asuvat valtaosin maanosan pohjoisrannikolla tai Etelä-Afrikassa.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tietoverkon annista nauttii vain kolme prosenttia asukkaista, Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) viestintäpäällikkö Sanjay Acharya kertoo.

"Heikot teleyhteydet aiheuttavat sen, että internetin käyttö on maailman köyhimmän maanosan asukkaille kaikkein kalleinta", hän jatkaa.

Nettiyhteys maksaa Afrikassa yli 30 euroa kuussa. Summa on noin 70 prosenttia afrikkalaisten keskimääräisistä kuukausituloista.

Laajakaistayhteyksiä Afrikassa oli viime vuonna parisen miljoonaa, mikä vastaa alle neljännestä Nigerian suurimman kaupungin Lagosin väkiluvusta.

Vain viidessä Afrikan maassa laajakaistayhteyksiä oli enemmän kuin yksi sataa asukasta kohti. Teollisuusmaissa niitä on keskimäärin 19 sataa ihmistä kohti.

Lisää uutisia aiheesta "Talous"

30.1.2012
Afrikka suitsii nälkää
Monet maat ovat parantaneet ruokaturvaansa sijoittamalla maatalouden toimintaedellytysten parantamiseen.
,
30.1.2012
Ghanassa pantiin pellot tuottamaan
Sato kaksinkertaistui kun köyhiä autettiin kylvämään kesantomaat.
,
27.1.2012
EU suuntaa kauppaedut ja kauppaa tukevan avun köyhimpiin maihin
Euroopan komissio esittää, että kehitysmaille annettavia kauppaetuja ja niin sanottua Aid for Trade -apua keskitetään vähiten kehittyneille maille.
, , ,
27.1.2012
EU suuntaa kauppaedut ja kauppaa tukevan avun köyhimpiin maihin
Euroopan komissio esittää, että kehitysmaille annettavia kauppaetuja ja niin sanottua Aid for Trade -apua keskitetään vähiten kehittyneille maille.
, , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.