Uutiset

Jaa:

|

1.4.2008 | 15.00

Valtapuolue: Oppositio saattaa voittaa Zimbabwessa

Zimbabwen yleisvaaleista on kulunut kolme päivää. Ilmassa on väärinkäytössyytöksiä, ja molemmat pääpuolueet ovat julistautuneet voittajaksi. Valtapuolueen lähteet kuitenkin raottivat verhoa naapurimaan lehdistölle.

Esa Salminen

Lisää kommentti »

Valtapuolue Zanu-PF:n nimettöminä pysytelleet vanhemmat poliitikot paljastivat 1. huhtikuuta eteläafrikkalaiselle Mail & Guardian -lehdelle ääntenlaskennan näyttävän siltä, että oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai olisi saamassa lauantain yleisvaalien äänistä 48,3 prosenttia. Tällä hän voittaisi Robert Mugaben 43 prosentin kannatuksen ja jättäisi Zanu-PF:stä loikanneen Simba Makonin nuolemaan näppejään kahdeksan prosentin kanssa.

Jos tieto pitää paikkansa, niin presidentinvaali etenee toiselle kierrokselle. Se järjestettäisiin kolmen viikon kuluttua. Tällöin Tsvangirain ja tämän puolue MDC:n (Movement for Democratic Change) voitto on todennäköinen, sillä opposition oletetaan yhdistyvän yhden kandidaatin taakse. Suuri osa äänistä on nimittäin annettu nimenomaan muutoksen puolesta, Mugabea vastaan.

Zimbabwessa ehdokas tarvitsee 51 prosenttia äänistä päästäkseen presidentiksi ensimmäisellä kierroksella. Kansainväliset - mutta Zimbabwelle yleensä varsin suopeat - vaalitarkkailijat ovat varovasti kritisoineet vaalien vilpittömyyttä. Siksi opposition voitto olisi yllätys.

Zimbabwen asevoimat ja poliisin ylin johto ovat julistaneet julkisuudessa, etteivät ota käskyjä vastaan yhdeltäkään presidentiltä, joka ei ole Robert Mugabe.


Lisää tietoa aiheesta

Maatieto

Zimbabwe

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Demokratia"

7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
26.1.2012
Afrikan unioni kiistelee johtajasta, unohtaa kaupan ja Sudanin?
Afrikan maiden yhteistyöjärjestön huippukokouksen aikana tapahtuu suuria: Etelä-Afrikka saattaa käynnistellä kampanjaa YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi ja Etelä-Sudan katkaisee välejään entiseen isäntäänsä Sudaniin rakentamalla öljyputken Keniaan.
,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
Kehitysyhteistyö
3.5.1998 | Kolumnit
Suomalaisella avulla monta mallia
, , , , , , , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.