Uutiset

Jaa:

|

18.3.2008 | 17.25

Intia siirtää ihmisiä tiikerien tieltä

Intian suurin tiikeripopulaatio voi hyvin. Alueelta pakkomuutetut alkuperäisasukkaat joutuvat opettelemaan uusia elinkeinoja.

Keya Acharya

Lisää kommentti »

IPS –- Tuoreet tiedot Intian tiikerikannan kutistumisesta eivät välttämättä merkitse lajin katoamista. Tiikereiden pelastaminen tietää kuitenkin monille ihmisille lähtöpasseja kotikonnuiltaan.

Intiassa arvioidaan olevan jäljellä 1 411 bengalin - eli intiantiikeriä. Vuoden 2002 laskennan arvio oli 3 700, mutta se tehtiin jalanjälkien perusteella, mikä ei ole kaikkien mielestä luotettava menetelmä.

Yksi Intian suurimmista tiikeriyhdyskunnista – nykytiedon mukaan 290 kissaa - elää Karnatakan osavaltiossa. Viisi vuotta sitten sen kooksi arvioitiin 401 tiikeriä.

"Edellisessä laskennassa oli liikaa oletuksia. Uuden raportin mukaan tiikeripopulaatiomme voivat varsin hyvin", Karnatakan metsiensuojelusta vastaava virkamies Indu Blushan Srivastava sanoo.

Valtion korvauspaketti auttaa alkuun

Osavaltio pelastaa tiikerikantojaan siirtämällä ihmiset pois suojelualueilta, Srivastava kertoo. Metsissä elää Intian alkuperäisasukkaisiin kuuluvia heimoja, joiden koko elämä mullistuu pakkomuuton seurauksena.

Nagarholen alueen metsissä asuneista 1 750 perheestä on siirretty muualle 320, ja tavoitteena on muuttaa jatkossa sata perhettä vuodessa, Srivastava kertoo.

Hänen mukaansa valtion perheille tarjoama korvauspaketti – 1,2 hehtaaria maata ja 16 000 euroa – riittää torjumaan vastalauseet.

Vuonna 2002 Nagarholen ydinalueelta syrjemmälle siirretyn heimon johtaja Harish, 25, sanoo väkensä alkaneen pikku hiljaa tottua uusiin oloihin.

Sopeutuminen ottaa aikansa, koska aiemmin metsästä elantonsa saanut heimo on joutunut opettelemaan maanviljelyä sekä karjanhoitoa ja kanatarhausta.

Nagarholen ulkopuolella sijaitsevalla uusimmalla siirtoleirillä Sollepurassa esiintyy tyytymättömyyttä, koska sieltä puuttuvat vesi, sähkö ja ruoka.

"Tehtävämme on tarjota maata, asuntoja ja siemeniä. Sen jälkeen vastuu siirtyy alueellisille ja heimojen hyvinvoinnista vastaaville viranomaisille", osavaltion edustaja A.K. Singh sanoo.

Intian pääministeri Manmohan Singh on kehottanut pääministereitä kaikissa tiikereiden kotiosavaltioissa valvomaan petojen suojelua henkilökohtaisesti. Liittovaltion budjetissa siihen on varattu noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Maatieto

Intia

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Ympäristö"

1.2.2012
Metsäkato vähentynyt, lisäkuria satelliiteilla
Taantuma ja parempi hallinto säästävät maailman metsiä. Uusi teknologia tarjoaa ajantasaista tietoa trooppisten metsien tilasta ja voi auttaa kannustimien kohdentamisessa.
, , ,
31.1.2012
Halosen paneeli haluaa valtavirtaistaa kestävyysajattelun
Kestävän kehityksen saaminen taloustieteen valtavirtaan, ikivihreä vallankumous ja riskeihin varautuminen ovat YK:n kestävän kehityksen paneelille tärkeitä. Paneelin loppuraportin on tarkoitus virittää keskustelua YK:n kestävän kehityksen kokouksessa kesäkuussa.
, , ,
13.1.2012
Rion-kokouksen loppuasiakirja vuoti verkkoon
Kesäkuussa järjestettävän YK:n kestävän kehityksen kokouksen loppuasiakirjan luonnos on täynnä varovaisia muotoiluja paremmasta maailmasta ja vihreästä taloudesta. Kestävän kehityksen tavoitteet tulevat — mutta mitään uusia velvoitteita maailman maille ei.
, ,
31.1.2012
Halosen paneeli haluaa valtavirtaistaa kestävyysajattelun
Kestävän kehityksen saaminen taloustieteen valtavirtaan, ikivihreä vallankumous ja riskeihin varautuminen ovat YK:n kestävän kehityksen paneelille tärkeitä. Paneelin loppuraportin on tarkoitus virittää keskustelua YK:n kestävän kehityksen kokouksessa kesäkuussa.
, , ,
1.2.2012
Metsäkato vähentynyt, lisäkuria satelliiteilla
Taantuma ja parempi hallinto säästävät maailman metsiä. Uusi teknologia tarjoaa ajantasaista tietoa trooppisten metsien tilasta ja voi auttaa kannustimien kohdentamisessa.
, , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.