Uutiset

Jaa:

|

27.10.2006 | 13.14

Uusi palkinto kannustaa afrikkalaisjohtajia hyvään hallintoon

Vuonna 2007 ensimmäisen kerran jaettava Mo Ibrahim -palkinto on tarkoitettu hyvää hallintoa edistäneille afrikkalaisjohtajille.

Sanna Jäppinen

Lisää kommentti »

Mo Ibrahim on televiestintäbisneksellä rikastunut sudanilainen liikemies, joka haluaa nyt kohentaa maanosansa hallintoa.

"Kehityksen ja köyhyyden vähentämisen kannalta mikään ei ole yhtä tärkeää kuin hyvä hallinto", Ibrahim totesi Guardianin mukaan. "Afrikkalaisilla johtajilla on vastassaan monia haasteita, ja tämä palkinto auttaa tunnistamaan ne johtajat, jotka ovat pärjänneet hyvin."

Mo Ibrahim -säätiön myöntämä palkinto jaetaan vuosittain, ensimmäisen kerran vuonna  2007. Voittaja tulee saamaan 500 000 dollaria vuodessa ensimmäiset kymmenen vuotta sen jälkeen, kun hän on siirtynyt pois johtopaikaltaan. Sen jälkeen vuotuinen summa on 200 000 dollaria, ja rahantulo jatkuu loppuelämän. Jakajien mukaan kyse on maailman avokätisimmästä palkinnosta.

Voittajan valitsee lautakunta, johon kuuluu muun muassa Irlannin entinen presidentti Mary Robinson.

Yhtenä palkinnon tavoitteena on sitouttaa valtioiden johtajat toimimaan maansa hyväksi myös virkauran päätyttyä, All Africa kirjoittaa.

"Ei välttämättä tarvita viran tuomaa valtaa asioiden tekemiseksi", Ibrahim totesi. "Kansalaisyhteiskunnassa on suuri rikkaus. Meidän on oltava mukana siinä."

Pönkitystä suurmies-ajattelulle?

Palkinnon puolestapuhujina on joukko nimekkäitä vaikuttajia, muun muassa Nelson Mandela, Tony Blair ja Bill Clinton. Mandelan mukaan palkinto edistää Afrikan "poliittista ja taloudellista uudelleensyntymistä", ja Blair antoi tukensa yritykselle "rohkaista esimerkillistä johtajuutta", Guardian kirjoittaa.

Myös arvostelijoita löytyy. Heidän mukaansa palkinnon avulla ei puututa korruption ja vallan väärinkäytön todellisiin syihin.

Esimerkiksi korruption vastaista työtä tekevän Transparency International -järjestön Etelä-Afrikan-toimiston johtaja Hassan Lorgatin mukaan palkinnon perusidea ontuu, sillä painoa pistetään liikaa yhden ihmisen aikaansaannoksille ja siten vahvistetaan entisestään suurmies-ajattelua.

"Tässä ei nähdä Afrikan todellisia ongelmia. Hallitukset ovat tilivelvollisia tavallisille ihmisille, ja tätä vastuullisuutta pitäisi vahvistaa. Sinne rahat olisi suunnattava, tai parlamenteille, jotta ne voisivat valvoa johtajien vastuullisuutta", Lorgat totesi Guardianissa.

Lisää tietoa aiheesta

Lisää uutisia aiheesta "Demokratia"

22.5.2012 | Tiedotteet
Maailma kylässä -festivaali tänä viikonloppuna
Suomen suurin monikulttuurisuus- ja järjestötapahtuma sekä yksi maan isoimmista festivaaleista, Maailma kylässä -festivaali, järjestetään tänä viikonloppuna Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla.
, , , , ,
16.5.2012
Vallankumous karkotti turistit Egyptistä
Matkailuministeri moittii mediaa liian negatiivisesta uutisoinnista, joka on vienyt puolet matkailijoista. Itse demokratiaprosessi jää myös vähäiselle huomiolle, kun poliittinen epävakaus ja islamin kasvu valtaavat palstatilaa maailmalla.
,
11.5.2012
Maailma kylässä: "Demokratia on näkymätöntä, kun se toimii"
Taiteilija Jani Leinosen House of Democracy -installaatio esittelee vinksahtanutta demokratiaa Maailma kylässä -festareilla. Festarikävijät pääsevät itse osallistumaan installaatioon ja osa voi saada myös lasillisen shamppanjaa.
, , ,

Kommentit

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.