Uutiset

Jaa:

|

3.10.2006 | 09.23

Levy Mwanawasa toiselle kaudelle Sambiassa

Sambian istuva presidentti Levy Mwanawasa on voittanut syyskuun 28. päivänä järjestetyt presidentinvaalit. Vaalituloksen julkistaminen johti mellakoihin maan suurimmissa kaupungeissa.

Kirsi Salonen

Lisää kommentti »

LUSAKA -- Presidentti Mwanawasan äänisaaliiksi varmistui maanantaina 2. lokakuuta 42,98 prosenttia äänistä. Oppositiopuolue Patriotic Frontin kandidaatti Michael Sata sai 29,37 prosenttia äänistä ja kolmanneksi tullut likemies Hakainde Hichilema 25,32 prosenttia. Uuden presidentin virkaanastujaiset pidetään 3. lokakuuta.

Parlamenttivaaleissa Levy Mwanawasan puolue Movement for Multiparty Democracy (MMD) on saanut 73 paikkaa 150:stä, kun äänestys on vielä pitämättä kahdessa vaalipiirissä.

Ääntenlaskua alkuvaiheessa johtaneen Satan kannattajat kerääntyivät kaduille jo sunnuntaina, kun Mwanawasan voitto alkoi näyttää varmalta. He syyttävät viranomaisia tulosten vääristelystä.

Mellakat jatkuivat maanantaina Lusakan pohjoisissa kaupunginosissa, ja kaupungin keskustan liikkeet ovat pitäneet ovensa suljettuina. Sata on vedonnut kannattajiinsa, jotta nämä pidättäytyisivät väkivaltaisista protesteista.

Satan mukaan jopa 400 000 ääntä olisi kadoksissa alueilta, joilla hänellä on vahva kannatus. Hän on toimittanut vaalikomissiolle listan epäselvyyksistä eri vaalipiireissä. Sekä Sata että Hichilema ovat ilmoittaneet, etteivät valita vaalien tuloksesta valitusprosessin hankaluuden ja hitauden vuoksi.

Sambian vaalikomissio ilmoitti 2. lokakuuta, ettei se aio tarkistaa vaalituloksia. Tarkistusta ovat pyytäneet hävinneet kandidaatit ja eräät kansalaisjärjestöt.

Vaaleja tarkkailleet kansalaisjärjestöt totesivat havainneensa useita tapauksia, jossa vaalipaikoilla julistetut tulokset erosivat laskentakeskuksessa julkistetuista tuloksista. Järjestöjen mukaan vaalit kuitenkin täyttivät suurimman osan uskottaville vaaleille asetetuista vaatimuksista epäselvyyksistä huolimatta. Ukomaalaiset vaalitarkkailijat pitivät vaaleja pääosin onnistuineina.


Lisää tietoa aiheesta

 

Maatieto

Sambia

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Demokratia"

7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
26.1.2012
Afrikan unioni kiistelee johtajasta, unohtaa kaupan ja Sudanin?
Afrikan maiden yhteistyöjärjestön huippukokouksen aikana tapahtuu suuria: Etelä-Afrikka saattaa käynnistellä kampanjaa YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi ja Etelä-Sudan katkaisee välejään entiseen isäntäänsä Sudaniin rakentamalla öljyputken Keniaan.
,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
Kehitysyhteistyö
3.5.1998 | Kolumnit
Suomalaisella avulla monta mallia
, , , , , , , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.