Uutiset

Jaa:

|

29.9.2006 | 08.51

Sambiassa rauhalliset vaalit, tuloksia odotellaan

Sambian presidentin- ja parlamenttivaalit käytiin 28.9. Vallan on arvioitu vaihtuvan presidentinlinnassa.

Senja Väätäinen

Lisää kommentti »

LUSAKA -- Sambian presidentin- ja parlamenttivaalien äänestyspäivä oli torstaina 28. syyskuuta. Äänestys sujui rauhallisesti. Yleinen mielipide on myös, että vaaleja hallinnoinut Sambian vaalikomissio (ECZ) on toiminut hyvin ja avoimesti. Joitakin ongelmia kuitenkin ilmeni äänestyspaikoilla, kun rekisteröityneiden äänestäjien nimiä ei löytynyt rekisteristä.

Vaalien tuloksien odotetaan valmistuvan viimeistään viikonlopun aikana. Äänestysikäisistä 70 prosenttia rekisteröityi äänestystä varten, joten varsinainen äänestysprosentti jää tämän alle.

Ennakkotiedot arvioivat vallan vaihtuvan presidentinlinnassa. MMD-puolue (Movement for Multiparty Democracy), joka on hallinnut Sambiaa koko maan viisitoistavuotisen demokratian ajan, antaisi siten tietä Patriotic Front -puolueelle ja sen presidenttiehdokkaalle Michael C. Satalle.

Erityisesti Sambiassa asuvat ulkomaalaiset odottavat tuloksia kiinnostuneena, sillä populistinen Sata on todennut kampanjassaan ulkomaisten, etenkin kiinalaisten ja intialaisten, investoijien toimivan maansa kehitystä vastaan. Hän on myös antanut Zimbabwen presidentti Mugabea puolustavia lausuntoja.


Lisää tietoa aiheesta

 

Maatieto

Sambia

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Demokratia"

7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
26.1.2012
Afrikan unioni kiistelee johtajasta, unohtaa kaupan ja Sudanin?
Afrikan maiden yhteistyöjärjestön huippukokouksen aikana tapahtuu suuria: Etelä-Afrikka saattaa käynnistellä kampanjaa YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi ja Etelä-Sudan katkaisee välejään entiseen isäntäänsä Sudaniin rakentamalla öljyputken Keniaan.
,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
Kehitysyhteistyö
3.5.1998 | Kolumnit
Suomalaisella avulla monta mallia
, , , , , , , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.