25.11.2005 | 16.41
Kumppanuus-voittaja Pääskyt: "Lottovoitto idealisteille!"
Pääskyjen hanke on pitkäaikaisesti kaunis, totesi Kumppanuus-palkintokisan voittajan valinnut presidentti Tarja Halonen.

"Tämä työ on toiminut meille ikkunana ihmisten enemmistön
elämään", totesi Kumppanuus-palkinnon presidentti Tarja Haloselta
vastaanottanut Tapio Tamminen Kehitysmaayhdistys Pääskyistä. Pääskyt on
tehnyt yhteistyötä intialaisen, kastittomien oikeuksia
puolustavan VCDS-järjestön kanssa vuodesta 1985 lähtien.
"Olemme sitoutuneet pitkäaikaiseen yhteistyöhön, sillä
muuten on vaikea päästä tasaveroiseen kumppanuuteen", Pääskyjen
hallituksen puheenjohtaja Tamminen sanoi.
Pitkään taipaleen varrelle on mahtunut kyläkoulujen
rakentamista kastittomien lapsille, maatyöläisten ja naisten oikeuksien
kohentamista ja tuoreimpana projektina maanviljelijöiden
sosioekonomisen aseman parantamista muun muassa luomuviljelyn avulla.
Kaikkiaan Pääskyt on tehnyt yhteistyötä 60 kylässä Tamil Nadun
osavaltiossa.
Kansainväliseen Emmaus-liikkeeseen kuuluva Pääskyt rahoitti
aluksi Intian-toimintaansa kirpputoreilla, mutta jo pitkään
varoja on saatu ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta (KEO).
"Kolmisen vuotta sitten oli vuoden tauko KEO:n
rahoituksessa, mutta silloinkin pystyimme jatkamaan toimintaamme, sillä
oli mahdollista käyttää järjestön omia varoja", Tamminen kertoi. Nyt
rahoitusta on tiedossa vuodeksi eteenpäin.
Halonen: "Symppasin kaikkia hankkeita"
Kepan 2000 euron suuruinen palkinto parhaalle järjestöjen
kehitysyhteistyöhankkeelle jaettiin nyt toisen kerran, ja Tarja
Halonen valitsi voittajan kolmen loppukilpailuehdokkaan joukosta.
Pääskyjen ohella ehdolla olivat Fidan nuorisotyöhanke Tansaniassa ja
Turun ammatilliset opettajat ry:n koulutusprojekti Vietnamissa.
"Symppasin kaikkia hankkeita", Halonen totesi ja antoi
erityistä kiitosta siitä, että suomalaiset järjestöt pystyvät
käymään sisarellista tai veljellistä kilpaa siitä, miten tehdään hyvää
työtä.
Halonen muistutti, että samalla kun Suomi pyrkii vuonna
2010 saavuttamaan kehitysyhteistyövaroissaan 0,7 prosenttia
kansantulosta, on erittäin tärkeää jakaa tietoa siitä, mitä rahoilla
saadaan aikaiseksi.
"Päivän hyvä uutinen on se, että
kehitysyhteistyön avulla tuhannet ja taas tuhannet ihmiset saavat
tänäkin päivänä ravintoa ja opetusta - jotakin joka voi muuttaa heidän
maailmansa."
Presidentti totesi ottaneensa valinnassa huomioon kolme
näkökulmaa: kumppanuuden, hankkeen kestävyyden eli tulosten pysyvyyden
ja sen, mitä hankkeelle tapahtuu suomalaisen rahoituksen päättyessä.
Ytimekkään perustelunsa palkinnon saajaksi Halonen lainasi
missikisojen maailmasta: "Pääskyjen hanke on pitkäaikaisesti kaunis."
Halonen nosti esille myös sen, että Pääskyt tekevät tärkeää työtään
pääosin vapaaehtoisvoimin.
"Aurinkoa elämään"
Pääskyjen ainoa palkattu työntekijä, toiminnanjohtaja
Marianne Leimio on ollut mukana Intian-hankkeessa kaksi vuotta, ja
vuosi sitten hän vieraili ensimmäisen kerran Tamil Nadun kylissä.
"Tuntui kuin olisi tullut kotiin."
Leimion mukaan paikallisten ihmisten kanssa syntyi ystävyyssuhteita, mutta samalla vallitsi molemminpuolinen kunnioitus.
Leimio haluaisi tuoda Intiasta Suomeen yhteisöllisyyttä.
"Itse voin edistää asiaa aivan ruohonjuuritasolla, näyttämällä omalla
elämälläni esimerkkiä lähipiirilleni."
Kumppanuus-palkinnon voitto yllätti iloisesti Pääskyjen edustajat, sillä he totesivat myös muiden ehdokkaiden tekevän tahoillaan erittäin hyvää työtä. Vahvuudekseen Leimio ja Tamminen nostivat saman kuin presidentti: hankkeen pitkäaikaisuuden. "Ja erityisen ylpeitä olemme tietysti siitä, mitä kaikkea pitkän yhteistyön aikana on saatu aikaan", Tamminen huomautti.
"Palkinto toi aurinkoa elämään – tämä oli lottovoitto idealisteille", Leimio tiivisti tunnelmat.
Lisää tietoa aiheesta
- Tiedote: Pääskyt palkittiin kehitysyhteistyöstä
- Kumppanuuus-palkinnon verkkosivu
- Pääskyjen verkkosivut
Asiasanat
Hanke, Kehitysyhteistyö, Kehitysyhteistyön laatu, Aasia, Etelä-Aasia, Eurooppa, Intia, Länsi-Eurooppa, SuomiMaatieto
Intia
Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.
Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.














Kommentit
Säännöt
Kirjoita uusi kommentti