Toiminta

Jaa:

Tukea järjestöhankkeille

Kepan maatoimistot neuvovat ja kouluttavat Kepan jäsenjärjestöjä ja niiden paikallisia yhteistyökumppaneita räätälöidysti kehitysyhteistyöhankkeiden kaikissa vaiheissa.

Maatoimistojen hankeneuvojat auttavat järjestöjä neuvomalla ja kouluttamalla, mutta vastuu yhteisestä hankkeesta on aina järjestöillä itsellään. Erityisesti suunnitteluvaiheessa neuvonta on hyödyllistä, sillä sen avulla hankkeista pystytään tekemään taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen toimintaympäristöön sopivia. Tässä työssä auttavat myös Kepan maatoimistoissa työskentelevät kehityspoliittiset työntekijät.

Kepan järjestämät koulutukset ovat pääsääntöisesti maksuttomia suomalaisjärjestöjen yhteistyökumppaneille.

Järjestökohtaista palvelua

Palvelu perustuu kullekin järjestölle räätälöitävään koulutus- ja neuvontasuunnitelmaan eli TAP-suunnitelmaan (Training and Advice Plan). Ilman suunnitelmaa palvelua saa vain poikkeustapauksissa.

TAP-suunnitelmat pähkinäkuoressa:

  • Suunnitelmat koskevat aina tiettyä hanketta.
  • Osapuolina suomalainen järjestö, sen paikallinen yhteistyökumppani, Kepan maatoimisto sekä Kepan Helsingin-toimisto.
  • Osapuolten vastuut ja velvollisuudet määritellään vuosittain tarkistettavassa suunnitelmassa.
  • Kepan maatoimisto neuvoo ja kouluttaa paikallista yhteistyökumppania, Helsingin-toimisto tukee suomalaista järjestöä.
  • TAP-asiakkaille tarjotaan Suomessa etenkin heidän omiin tarpeisiinsa räätälöityä koulutusta.
  • Ennen suunnitelman tekemista tarpeita voidaan kartoittaa tekemällä järjestöjen toiminnan analyysi.
  • Suurin osa palveluista on ilmaisia. Sopimusten vuosilaskutus vaihtelee 25-45 euron välillä.

Esimerkiksi kolmivuotisen hankkeen alkuvaiheessa voidaan kouluttaa kumppaneita hankehallinnoinnissa. Samalla voidaan sopia vaikka siitä, kuinka monta kertaa vuodessa Kepan maatoimiston hankeneuvoja käy seuraamassa hanketta. Sen jälkeen maatoimisto voi kouluttaa järjestöä esimerkiksi mediataidoissa, jotta hankkeen tuloksille saadaan paikallista näkyvyyttä.

Esimerkkejä TAP-sopimuksista

Syksyllä 2010 voimassa olevia TAP-sopimuksia on yhteensä 13 kappaletta. Suunnitelman Kepan kanssa ovat tehneet esimerkiksi seuraavat kumppanit:

  • Karkun sosiaali- ja terveysalan opettajat ja naisten asemaa parantava Safina Women Association, Tansania
  • Kuurojen liitto ry ja Tansanian kuurojen yhdistys CHAVITA, Tansania
  • Suomi-Nicaragua seura sekä äitien ja lasten terveyskasvatusta tukeva järjestö SOYNICA, Nicaragua
  • Taksvärkki ja Watoto Salama, Tansania
  • Kirkon Ulkomaanapu ja Comité Ecuménico para o Desenvolvimento, Mosambik