Päättäjille
Kepa välittää jäsenjärjestöjen, Etelän kumppanijärjestöjen sekä kansainvälisten järjestöverkostojen näkemyksiä kehitysrahoituksesta ja kauppapolitiikasta suomalaisille päättäjille.
Toivomme, että tarjoamamme tiedot ja näkemykset kannustavat Suomen hallitusta, eduskuntaa ja poliittisia puolueita aloitteelliseen ja kunnianhimoiseen kehityspolitiikkaan.
- Vaalit 2011
Kevään 2011 eduskuntavaaleissa keskusteltiin muun muassa talouden hallinnasta, ilmastonmuutoksesta ja maahanmuutosta. - Edustajaseuranta
Kepa ja globbariverkosto seuraavat kansanedustajien toimia kansanedustajien tekoja kehitys- ja kauppapolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. - Maailman haavoittuva enemmistö
Globaaleihin kriiseihin vastaaminen edellyttää maailman haavoittuvan enemmistön huomioon ottamista Suomen kehitysyhteistyössä. - Toivoa kriiseihin
Suomikin voi kehityspolitiikalla tuoda toivoa maailmanlaajuisiin kriiseihin. - Ruokakriisi
Ruokakriisien ehkäiseminen vaatii esimerkiksi kehitysmaiden pienviljelijöiden tukemista sekä biopolttoainetuotannon ja ruokafutuureihin investoimisen hillitsemistä. - Kehityspoliittinen kertomus
Kehityspoliittisen kertomuksen käsittely antaa vuosittain eduskunnalle mahdollisuuden vaikuttaa Suomen kehityspolitiikkaan. - Kehityspoliittinen ohjelma
Kansalaisjärjestöt pyrkivät aktiivisesti osallistumaan hallituksen kehityspoliittisen ohjelman laatimiseen.
Lisäksi Kepa pyrkii seuraamaan puolueiden kehityspoliittisia kannanottoja.









