Toiminta

Jaa:

Raha-automaattiyhdistys

Raha-automaattiyhdistys (RAY) jakaa avustuksia yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille. RAY tukee toimintaa, joka edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Avustuksilla tuetaan järjestöjen toimintaa, kokeilu- ja kehittämisprojekteja, käyttöomaisuushankintoja sekä rakentamishankkeita.

Raha-automaattiavustukset jaetaan saapuneitten hakemusten perusteella vuosittain. Haku on porrastettu: uudet rakentamishankkeet maaliskuussa, uudet projektit toukokuussa ja muut hakemukset syyskuussa. RAY:n hallituksen ehdotuksen pohjalta avustusten jaosta päättää sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä valtioneuvosto. Valtioneuvoston avustuspäätökset saadaan yleensä helmikuun alussa, minkä jälkeen avustusosasto aloittaa avustusten maksamisen.

Yleisavustus

Yleisavustus myönnetään järjestön sääntöjen mukaisesta toiminnasta aiheutuviin menoihin. Pääsääntöisesti yleisavustukset on myönnetty valtakunnallisille, toimintansa jo vakiinnuttaneille järjestöille.

Kohdennettu toiminta-avustus

Kohdennettu toiminta-avustus myönnetään järjestön erillisen toimintalohkon tai toiminnon toteuttamisesta syntyviin menoihin.

Investointiavustus

Investointiavustusta myönnetään käyttöomaisuuden, toimintatilojen tai asuntojen hankintoihin sekä peruskorjaus- ja uudisrakentamishankkeisiin. Käyttöomaisuushankintoja ovat esimerkiksi atk-laitteet ja järjestelmät, kalusteet sekä erilaiset laitteet. Investointiavustuksen saajalta edellytetään myös omarahoitusta.

Projektiavustus

Projektiavustus myönnetään määräaikaisesta kokeilusta, kehittämisestä, taikka tutkimuksesta aiheutuviin kuluihin. Ensisijalla avustuksia myönnettäessä ovat innovatiiviset hankkeet, joiden tavoitteena on esimerkiksi etsiä, kehittää tai kokeilla uusia toimintamuotoja ja menetelmiä. Projekteihin liittyy aina myös arviointi ja raportointi, suuremmissa projekteissa edellytetään ulkopuolista arviointia.