Verot
Globaali finanssikriisi on herättänyt keskustelua rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyden ja vakauden lisäämisestä. Asialla on iso merkitys myös kehitysmaille.
Suuryritysten veronkierron vuoksi kehitysmaista virtaa valtavasti pääomia rikkaisiin maihin ja veroparatiiseihin. Veronkierron arvioidaan olevan suuruusluokaltaan mittavampaa kuin kehitysmaiden saama kehitysapu tai kehitysmaihin tehdyt suorat investoinnit.
Veronkiertoa voidaan torjua automatisoimalla valtioiden välistä verotiedonvaihtoa ja velvoittamalla suuryritykset raportoimaan maakohtaisesti tulonsa, maksamansa verot sekä muut keskeiset tiedot.
Kehitysmaita on myös tuettava niiden omien verojärjestelmien kehittämisessä. Kehitysmaissa veronkannon ongelmat liittyvät suuryritysten lisäksi esimerkiksi siihen, että suuri osa taloudellisesta toiminnasta tapahtuu virallisen talouden ulkopuolella.
Rahoitusmarkkinoiden heilahtelut koettelevat kehitysmaiden talouksia. Markkinoita voitaisiin vakauttaa pienellä verolla, joka perittäisiin valuutta-, arvopaperi- ja johdannaiskaupasta. Rahoitusmarkkinavero vähentäisi lyhytjänteisen keinottelun
kannattavuutta. Pieni vero toisi myös merkittävät tulot, joilla voitaisiin rahoittaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Lue lisätietoa aiheesta sekä tutustu Kepan tavoitteisiin ja kannanottoihin.









