Kehitysyhteistyön määrä ja laatu ovat saman kolikon kaksi eri puolta – yhteistyölle on varattava riittävät resurssit ja ne on käytettävä tehokkaasti. Laadukkaasta kehitysyhteistyöstä on apua. Silloin siihen kannattaa panostaa.

Kehitysyhteistyön tarkoitus on vähentää köyhyyttä kehitysmaissa. Taloudellinen taantuma, ilmasto- ja ruokakriisit ovat kuitenkin entisestään lisännyt paineita kirjata yhtä uusia kuluja, kuten ilmastorahoitusta tai pakolaismenoja, osaksi kehitysyhteistyötä. Kansalaisjärjestöt kutsuvat tätä avun keinotekoiseksi paisutteluksi. Aidon avun tarve on akuutti, sillä kehitysmaat kärsivät taantumasta eniten.

Apu toimii, sillä esimerkiksi lapsikuolleisuus köyhissä maissa on puolittunut sitten 1960-luvun ja koulutusta vaille jäävien lasten määrä on supistunut alle neljännekseen. Valta-osa kehitysyhteistyön vaikutuksia tarkastelevista tutkimuksista toteaa avun lisänneen kehitysmaiden talouskasvua.

Kehitysyhteistyön laatua ja vaikuttavuutta voidaan edelleen parantaa. Tärkeintä on lisätä kehitysmaiden ihmisten omistajuutta, eli valtaa ja vastuuta omasta kehityksestään. Kun apu vastaa paikallisiin tarpeisiin ja tukee ihmisten omia ponnisteluita, ovat tulokset kestäviä.

Kehitysyhteistyön tehokkuutta myös seurataan kansainvälisillä mittareilla. Nämä kehitysyhteistyön "pelisäännöt" eli Pariisin julistus ja sitä täydentävä Accran toimintaohjelma on sovittu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä OECD:ssä vuonna 2005 ja 2008.

Kehitysyhteistyön kohdentamista ohjaavat osaltaan kansainväliset kehitystä ja maiden varallisuutta seuraavat mittarit. Niistä voi lukea lisätietoa Kepan uutisesta: "Köyhyyden ja kehityksen mittarit ohjaavat apupäätöksiä" (17.1.2012).

Lue lisätietoa aiheesta sekä tutustu Kepan tavoitteisiin ja kannanottoihin.