Teemat

Jaa:

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos nostaa maapallon keskilämpötilaa. Lämpenemisen vaikutukset vaihtelevat alueittain: merenpinta nousee, luonnon monimuotoisuus kärsii, sadot heikkenevät, trooppiset taudit leviävät ja äärimmäiset sääilmiöt, kuten tulvat ja kuivuuskaudet, yleistyvät.

Ilmastonmuutos uhkaa erityisesti kehitysmaita, joilla on huonoimmat mahdollisuudet sopeutua nopeisiin muutoksiin. Vaarana on muun muassa satojen pieneneminen kuivuuden lisääntymisen ja viljelykelpoisen maan vähentymisen myötä. Samalla konfliktien mahdollisuus kasvaa ja ilmastopakolaisuus lisääntyy.

Ilmasto- ja kehityspolitiikka kulkevat käsi kädessä: ilmastonmuutos vaikeuttaa kehitystavoitteiden saavuttamista, ja kehitysyhteistyöllä voidaan edistää vähähiilistä kehitystä.

Jotta ilmastonmuutos pystytään pysäyttämään muutamaan asteeseen, pitää jokaisen ihmisen ja maan hillitä ilmastopäästöjensä kasvua. Oikeudenmukaisessa vastuunjaossa on otettava huomioon sekä maiden vastuu ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta että niiden mahdollisuudet osallistua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Suurin vastuu on teollisuusmailla. Teollisuusmailta tarvitaan päästöleikkauksia, rahoitusta kehitysmaiden ilmastotoimille sekä demokraattisen päätöksenteon edistämistä esimerkiksi YK:n ilmastoneuvotteluissa. Ilmastorahoitus ei ole hyväntekeväisyyttä vaan vahingonkorvausta.

 

Uutiset ja blogi

14.5.2012 | Kolumnit
Aktivismia kiväärinpiippujen edessä
Kambodzhan tunnetuimman ympäristöaktivistin surma on muistutus siitä, että luonnon ja köyhien ihmisten puolustaminen on maan yksi vaarallisimmista ammateista.
, ,
9.5.2012
Lukiolaiset tenttasivat ministereitä kestävästä kehityksestä
Etelä-Tapiolan lukion ja Joensuun Lyseon oppilaat halusivat tietää, mitä Hautala, Niinistö ja Tuomioja tekevät paremman maailman eteen.
, , ,
Maalis 30 2012
Earth Hour tulee: sammuta valot lauantai-iltana
Jukka Aronen
Valot sammuvat tunniksi kaikkialla maailmassa ilmaston puolesta lauantaina 31.3. klo 20.30-21.30.
, ,
Helmi 14 2012
Viisi hyvää linkkiä
Jukka Aronen
Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Tällä kertaa vuorossa ilmastonmuutos kartalla, maailman velka visualisoituna, riisipeli, Googlen tilastot ja maanviljelyn tila. 1 kommentti