Organisaatio
Vastuu toiminnan toteutumisesta ja suunnittelusta on Kepassa jaettu eri luottamuselinten ja henkilökunnan kesken. Rakennekaaviosta saa kokonaiskuvan Kepan organisaatiosta.
- Tutustu Kepan henkilöstöraporttiin 2007 (pdf)
Yhdistyksen kokous
Ylin päätäntävalta Kepassa on kahdesti vuodessa kokoontuvalla yhdistyksen kokouksella. Yhdistyksen kokous linjaa koko Kepan toiminnan. Kokoukseen kutsutaan kaikkien Kepan jäsenjärjestöjen edustajat. Alle 25 000 jäsenen järjestöllä on yksi äänioikeutettu edustaja ja yli 25 000 jäsenen järjestöillä kaksi.
Hallitus
Kepan toimintaa johtaa ja valvoo hallitus, joka koostuu jäsenjärjestöjen edustajista. Hallitus kootaan kahdeksi toimintavuodeksi yhdistyksen kokouksessa. Hallitus päättää Helsingin-toimiston ja kenttätoimistojen rakenteista ja resursseista. Se myös määrittelee Kepan ohjelman poliittiset ja strategiset linjaukset.
Johtotiimi
Johtotiimi koordinoi ja johtaa Kepan henkilökunnan työtä ja se on vastuussa linjatun toiminnan toteutumisesta. Johtotiimin tehtäviin kuuluu myös poliittisten ja strategisten linjausten valmistelu ja kehittely. Tiimi valvoo, että lainsäädänöllisiä ja luottamuselimissä sovittuja normeja noudatetaan.
Tiimit
Kepan henkilökunta koostuu tiimeistä. Kullekin tiimille on määrätty tietyt perustehtävät, joiden hoitamisesta tiimi on vastuussa. Tiimit tekevät pääosin itsenäistä työtä.
Maatoimistot
Kepan maatoimistot sijaitsevat Mosambikissa, Nicaraguassa ja Tansaniassa. Lisäksi Kepalla on toimintaa Aasiassa Mekongin alueella. Maatoimistojen henkilökunnan tehtävänä on avustaa sekä paikallisia että suomalaisia kansalaisjärjestöjä omissa hankkeissaan ja toiminnassaan.









