Maailman Kuvalehti | Kulttuuri

10.9.2009 | 12.24

Maailman levyt

Matti Ripatti esittelee uuden sukupolven afrobeatia ja bluesia sekä suomalaista "kuvitteellista etnopoppia".

The Rough Guide to Afrobeat Revival

Rough Guides/World Music Network

Afrobeat, Nigeriassa syntynyt väkivahva rytmimusiikin laji, on elänyt ja hengittänyt kiihkeästi jo yli neljä vuosikymmentä. Fela Anikulapo Kutin ja Tony Allenin yhteistyön hedelmä on saapunut kehityksessään siihen vaiheeseen, että se löydetään tai syntyy uudelleen.

Uusi sukupolvi on alkanut tehdä sitä omalla tyylilään, ja tavallaan korkeammalla tasolla – heillähän on jo perintönään se, mitä pioneerit loivat.

Tämä hieno kokoelma kertoo, millaista afrobeatia eri puolilla maailmaa nykyään tehdään. Alkuaikojen Fela Kutin loputtoman tuntuisista hytkyttelyistä kappaleet ovat lyhentyneet useimmiten viiden ja kymmenen minuutin väliin, eikä se ole ainakaan heikentänyt niiden iskuvoimaa.

Valikoiman kymmenen esitystä sykkivät voimallista funkia, jazzia ja länsiafrikkalaisia rytmejä, teräksisiä puhallinsektioita ja palavaa yhteiskunnallista julistusta, joka vastaansanomattomasti käskee mukaansa – tanssilattialle tai mielenosoitukseen.

Mukana ovat myös viriili vanhaherra Allen sekä Felan manttelin ja orkesterin perinyt poika Seun Kuti, elävänä yhteytenä historiaan.

Transkaakko: Kulo

Aarnihauta

Turkulainen seitsenhenkinen Transkaakko tekee musiikkia, jota voisi kutsua kuvitteelliseksi etnopopiksi. Sävelkulkuja, tahtilajeja ja sointeja lainataan lähinnä Balkanilta – bändin esimuodon nimikin oli Balkanin Juhla.

Bändin kappaleet ovat kuitenkin omaa tuotantoa, suomenkielisiä ja muistakin musiikkiperinteistä, myös vanhasta kunnon 1970-luvun progesta, ammentavia. Sekoitus on hauska, vaikkakaan ei hirveän omaperäinen. Soitto kulkee vetävästi ja parhaimmillaan laulut tavoittelevat loitsuavan toiston tehoja, mutta monesti musiikki tuntuu silti luiskahtavan näköistaiteen, siis taiteeksi tekeytyvän esittämisen puolelle.

Kirkkaimmin tämä lipsunta kuuluu laulujen sanoissa, jotka enimmäkseen eivät tarkoita oikein mitään, ovat vain tarkoittavinaan. Sellaiseen sanontaan pakotettu tunnevoima melkein väkisinkin soinnahtaa falskilta, ja se säteilee kokonaisuuteen.

The Rough Guide to Blues Revival

Rough Guides/World Music Network

On huikean ironista, että maailmanmusiikkia esittelevässä musiikkijulkaisusarjassa ilmestyy kokoelma uutta bluesia. Blues sentään on jollain tavalla mukana, vähintäänkin taustalla käytännössä kaikessa länsimaisessa populaarimusiikissa, mutta niin vain siitäkin on tullut marginaalista.

Se on massamarkkinoiden vinkkelistä samalla viivalla vaikkapa jaavalaisen varjoteatterimusiikin kanssa – paitsi että toki bluesista saa otteen verrattomasti helpommin, niin tutunomaista se joka tapauksessa on.

Kokoelma osoittaa, että blues kaikesta huolimatta elää ja kehittyy, kiinnostavimmin dialogissa oman historiansa kanssa. Rock-vaikutteisissa ja voittopuolisesti valkoisissa viritelmissä on kyllä potkua, mutta akustispohjaisen maalaisbluesin modernisointi muilla kuin pelkän sähköistämisen menetelmillä luo jotain uutta ja kiehtovaa.

Muotivirtauksista piittaamatonta jatkuvuutta edustavat lähes seitsenkymppinen Irma Thomas ja vuonna 1939 perustettu eli yhtyeenä 70-vuotias The Blind Boys of Alabama. Sokerina pohjalla, albumin lopussa soittaa malilainen Samba Touré.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2009

Muut Kumppani-lehden linkit

• Maailmanmusiikin ABC
  
• Kuukauden kirja: Musta, mustempi...
  
• Syyskuun kelpo kapine: Varavoimaa purkin avaamiseen
  
• Kolumni: Munat ja kanat
  
• Kulttuuripalat
  
• Maailman levyt

• Kumppani 9/2009

• Uusin Kumppani