Maailman kuvalehti

Jaa:

|

7.7.2009 | 10.30

Lattarit, kahvi, valtamerilaiva

Suomalaiset aktivistit purjehtivat Meksikoon tapaamaan kapinallisia. Vetääkö heitä lattareihin romanttinen unelma?

Silja Ylitalo

Lisää kommentti »

JUSSI VIERIMAA

estelle.jpgJyri Jaakkolan mukaan Estelle on antikapitalistinen projekti, vaikka se laivaakin zapatistien tuotteita myyntiin.

Latinalainen amerikka on tuottanut monia romanttista ihailua herättäneitä kapinaliikkeitä. Niitä ovat olleet Kuuban vallankumous Che Guevaroineen, Nicaraguan sandinistisissit ja sotilasdiktatuureja vastustaneet guerillat. Näitä uudempi tulokas ovat alkuperäiskansoille oikeutta vaativat zapatistikapinalliset Etelä-Meksikossa.

Vaikka lattariromantiikka on 1970-luvun huippuvuosista hiipunut, maanosan kapinalliset kiehtovat edelleen, varsinkin yhteiskuntakriittisiä vaihtoehtoliikkeitä.

"Latinalaisessa Amerikassa on ollut vahvoja kansalaisliikkeitä. Luultavasti vaikutusta on myös historiallisilla yhteyksillä, jotka ovat vahvemmat kuin esimerkiksi Aasiaan", pohtii Jyri Jaakkola reilun kaupan purjelaiva Estellen taustalla olevasta Uusi Tuuli -järjestöstä.

Estellen seuraava suunnitteilla oleva valtameripurjehdus suuntautuu Meksikoon vuonna 2011. Sitä pohjustetaan muun muassa Chiapasin zapatistikapinallisista, Jaliscon wixarika-intiaaneista ja Oaxacan kansanliikettä lähellä olevista yhteisöradioista kertovalla tiedotushankkeella.

"Tavoitteenamme on nostaa esiin toisenlainen Meksiko kuin se huumekaupan keskus ja Yhdysvaltain rajanaapuri, josta valtalehdissä kirjoitetaan. Meksikossa tapahtuu nyt merkittäviä asioita, siellä on käynnissä kansanliikkeitä ja ruohonjuuritason liikehdintää, joista ei täällä juuri tiedetä."

Tukea ruohonjuuritasolle

Meksiko valikoitui Estellen kohteeksi saksalaisen yhteistyökumppanin zapatistikontaktien vuoksi. "Halusimme saada mukaan myös muita eurooppalaisia maahantuojia. Zapatistikahvia myyvä Cafe Libertad -kollektiivi Saksassa osoitti eniten kiinnostusta projektiamme kohtaan. Zapatistit kiinnostivat toki myös omaa porukkaamme", Jaakkola kertoo.

Alkuperäiskansojen tilanteesta tiedottamisen ja reilun kaupan lisäksi hankkeen tarkoitukseksi mainitaan demokratiapyrkimysten edistäminen Meksikossa.

Demokratiaan liitetään perinteisesti käsitys vakaasta valtiojärjestelmästä, vapaista vaaleista ja äänioikeudesta. Zapatistit kuitenkin vastustavat kiivaasti muun muassa äänestämistä, poliittisia puolueita ja yhteistyötä Meksikon hallituksen kanssa, jonka he eivät katso kunnioittavan alkuperäiskansojen oikeuksia.

"Zapatistit ovat kriittisiä keskushallintoa kohtaan. He kannattavat hajautettua hallintoa ja suoraa demokratiaa, alkuperäiskansojen keskuudesta nousevia perinteisiä päätöksentekotapoja. Monet Meksikon demokratialiikkeistä saavat innoituksensa alkuperäiskansojen hallintotavoista", Jaakkola sanoo.

Juuri tällaisia ruohonjuuritason liikkeitä ja omaehtoista organisoitumista Estellessä halutaan tukea.

Dialogia ideologioiden välillä

Meksikossa zapatisteja ei ihailla yhtä varauksettomasti kuin Euroopan ja Yhdysvaltojen vaihtoehtopiireissä. Monet ovat sitä mieltä, ettei kieltäytyminen oman yhteisön ulkopuolelle ulottuvasta demokraattisesta päätöksenteosta ja esimerkiksi valtion vesi- ja sähköverkostosta välttämättä edistä alkuperäiskansojen asiaa.

Kun vuonna 1994 aseellisena kapinana alkaneen liikkeen suosio kotimaassa alkoi vuosikymmenen loppua kohti hiipua, zapatistit ja heidän puhemiehenään tunnetuksi tullut subcomandante Marcos ovat tukeutuneet yhä voimakkaammin ulkomaisiin solidaarisuusryhmiin. Zapatisteja on sittemmin syytetty muun muassa taitavasta propagandasta ja värittyneestä tiedonvälityksestä.

"Totta kai kaikki poliittiset liikkeet kommunikoivat osin tarkoitushakuisesti, niillä on oma poliittinen viestinsä", Jaakkola sanoo. "Mutta niin on myös zapatistien kriitikoilla ja valtamedialla, jonka välittämä kuva tulee aina vahvemmin läpi. Ei sitäkään voi totuudeksi sanoa."

Estelle on Jaakkolan mukaan "antikapitalistinen" projekti. Kuitenkin tarkoituksena on laivata tuotteita myyntiin, eivät zapatistitkaan kaupantekoa vastusta.

"Kuten zapatistiliike, Estelle pyrkii rakentamaan vaihtoehtoa nykyiselle uusliberalistiselle talousjärjestelmälle", Jaakkola selventää ja jatkaa:

"Antikapitalistisiksi voidaan laskea myös näkemykset, jotka kannattavat sellaista markkinataloutta, jossa pääoman liiallinen keskittyminen on eri keinoin estetty ja jossa omaisuuksien keräämisen sijaan keskitytään esimerkiksi osuuskuntatyyppisesti hallinnoituun taloudelliseen toimintaan. Nykyistä paikallisempi, rajoitettu markkinatalous voisi olla yksi kapitalismille vaihtoehtoinen järjestelmä. Haluamme rakentaa keskustelua antikapitalistisen liikkeen eri suuntausten välille, mutta myös sen ulkopuolelle."

Kaikkien projektiin osallistuvien ei tietenkään tarvitse jakaa samoja käsityksiä, Jaakkola tähdentää.

"Olemme avoimia keskustelulle, ja kriittiset äänet myös Meksikosta ovat tervetulleita. Jo se on arvokasta että syntyy dialogia, ei kaikkien tarvitse allekirjoittaa samoja näkemyksiä. Halu oikeudenmukaisuuteen riittää."


Julkaistu Kumppani-lehdessä 7-8/2009


Muut Kumppani-lehden linkit

 

Maatieto

Meksiko

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Demokratia"

7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
26.1.2012
Afrikan unioni kiistelee johtajasta, unohtaa kaupan ja Sudanin?
Afrikan maiden yhteistyöjärjestön huippukokouksen aikana tapahtuu suuria: Etelä-Afrikka saattaa käynnistellä kampanjaa YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi ja Etelä-Sudan katkaisee välejään entiseen isäntäänsä Sudaniin rakentamalla öljyputken Keniaan.
,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
Kehitysyhteistyö
3.5.1998 | Kolumnit
Suomalaisella avulla monta mallia
, , , , , , , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.