Maailman kuvalehti

Jaa:

|

1.6.2009 | 14.30

Satumaailman tunarisankari

Valtakoneiston haastaminen on monissa maissa vaarallista.

Pitää olla rohkea, pitää tehdä oikein, pitää pelastaa heikommat - tämän tietää jokainen viisivuotiaskin. Saduissa paha saa palkkansa ja rohkea sankari mahtijuhlat.

Ihan kaikki länsimaalaiset eivät aikuistuttuaan ymmärrä, että tosimaailmassa on enemmän sävyjä. Tähän joukkoon kuuluu John Yettaw. Toukokuussa hän otti ja ui Burman kotiarestissa olevan oppositiojohtajan talolle. Yllättäen ilmestyneestä kuokkavieraasta seurasi Aung San Suu Kyille vankilareissu ja oikeudenkäynti, joka oli tämän lehden painoon mennessä vasta aluillaan.

Uintiretkelleen Yettaw otti mukaansa Yhdysvaltain passinsa. Se olikin viisasta, sillä passi pelastanee hänet pälkähästä. On niin kovin helppoa olla rohkea ja urhea, kun konsuli auttaa ja lehdet kirjoittavat.

Rohkeutta ja itsensä peliin laittamista arvostetaan kaikkialla. Meillä länsimaalaisilla vaan tähän tuntuu olevan tahtoa enemmän kuin tilaisuuksia. Suomessa itsensä saa mielipiteidensä takia hengenvaaraan vain öisellä nakkikioskilla.

Toisin on maissa, joissa viranomaista pitää pelätä. Väärien sanojen, tekojen tai kuokkavieraiden hinta voi olla kymmeniä vuosia vankilaa. Todellinen rohkeus mitataan oloissa, joissa riskit ovat suurimmat. Itselle.

Kannattaa kuitenkin varoa tuntemasta kovin suurta ylemmyyttä John Yettaw’ta kohtaan. Aina hyvää tarkoittava hölmöys ei ole yhtä ilmeistä. Monesti maailmalla kuulee länsimaalaisten opettavan paikallisille, että kyllä heilläkin on oikeus siihen, tähän ja tuohon. Pitää vain olla reipas ja vaatia oikeuksiaan!

Valtakoneiston haastamisessa on monessa maassa vaaransa, ja paikalliset tietävät sen. Ulkopuolisen on usein vaikea ymmärtää tilanteen monimutkaisuutta. Osa päättää valita riskin ottamisen, osa sen välttämisen. Valintaa pitää kaikkien kunnioittaa.

Itse saa hyppiä mihin rotkoon tahansa, mutta kaveria ei sinne tönitä. Ei varsinkaan, jos porukan ainoa laskuvarjo on omassa selässä.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009

Lisää uutisia aiheesta "Demokratia"

7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
26.1.2012
Afrikan unioni kiistelee johtajasta, unohtaa kaupan ja Sudanin?
Afrikan maiden yhteistyöjärjestön huippukokouksen aikana tapahtuu suuria: Etelä-Afrikka saattaa käynnistellä kampanjaa YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi ja Etelä-Sudan katkaisee välejään entiseen isäntäänsä Sudaniin rakentamalla öljyputken Keniaan.
,
7.2.2012 | Kolumnit
Euroopan demokratia kaipaa luottamuskeijua
Samalla kun Eurooppa odottelee luottamuskeijun ilmestymistä talouden pelastamiseksi, voisi alkaa miettiä uuden demokratian sampoa.
, ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
2.11.2010
Reilu ehdokas -kampanja käynnistyi Tampereella ja Jyväskylässä
Järjestöaktiivit kannustivat viime viikolla Tampereella ja Jyväskylässä eduskuntavaaliehdokkaita toimimaan reilumman maailman puolesta. Tapaamiset ovat osa ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja toteutettavaa Reilu ehdokas -kampanjaa. 1 kommentti
, ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.