Maailman Kuvalehti | Kehitysyhteistyö

1.6.2009 | 14.30

Parmesaania ja muita kriisejä

Italian kehitysyhteistyötuki on romahtamassa 0,07 prosenttiin bruttokansantulosta.

Nolottaa. Aina sama virsi. Tuntuu siltä, että kirjoitan samaa pääkirjoitusta Suomen kehityspolitiikasta joka kuukausi.

Pakko silti kertoa, että Kehityspoliittinen toimikunta julkaisi toukokuussa vuosittaisen raporttinsa Suomen kehityspolitiikan tilasta. Raportissa oltiin huolestuneita siitä, että kehitysyhteistyötuki alkaakin valua takaisin Suomeen. Suomen nykyisen, virallisen kehityspoliittisen ohjelman mukaan rahoitusta halutaan ohjata sektoreille, joilla suomalaiset ovat kilpailukykyisiä.

Raportin mukaan vaarana on, että "suomalaisen osaamisen hyödyntäminen saa tarpeettoman suuren roolin suhteessa vastaanottajamaiden kehitystarpeisiin, ja että kehitysyhteistyöhankinnat määritellään niin tarkasti, että todellista kilpailua ei synny, jolloin hankintahinnat nousevat".

Eli siis kehitysmaiden omat tarpeet jäävät kilpailukykymme jalkoihin ja verorahoilla, jotka nimellisesti tukevat kehitysyhteistyötä, oikeasti tuetaankin suomalaisia yrityksiä.

Viimevuotisen kehityspolitiikan ongelmana toimikunta näkee myös sen, että maksatusaste oli historiallisen alhainen eli kehitysapuun varattuja rahoja ei saatu käytettyä. Syynä on muun muassa se, että määrärahat kasvavat ja sitä mukaa toiminta, mutta tehokkuusajattelun takia hallintoa ei saa lisätä, jolloin projekteja ei voida toteuttaa.

Lisäksi kehityspoliittisia suunnanmuutoksia tehdään niin nopeasti, ettei toimintoja ehditä tai voida ministeriössä tiedonpuutteen tai ennakointivaikeuksien takia suunnitella.

Vähän minua helpottaa se, että Italiassa tämän kirjoittaminen olisi vielä nolompaa.

Vuonna 2005 Italia lähetti 80 000 kiloa parmesaanijuustoa Armeniaan ja Georgiaan hätäapuna. Ehkä pääministeri Silvio Berlusconi piti maiden ruokakulttuuria vieläkin hälyttävämpinä kuin suomalaista.

Seuraavana vuonna Maailman ruokaohjelma WFP sai lahjoituksen Italialta Ugandaa ja Burkina Fasoa varten. Mukana tuli pyyntö ostaa italialaista riisiä, joka maksoi tuolloin yli tuplasti enemmän kuin thaimaalainen tai pakistanilainen riisi.

Nyt Italian kehitysyhteistyötuki on romahtamassa 0,07 prosenttiin maan bruttokansantulosta. Voisi toivoa, että kyse on pilkkuvirheestä, sillä YK:n rikkaille maille asettama vuosituhattavoite on 0,7 prosenttia. Mutta valitettavasti italialaiset osaavat pilkkunsa.

Vaikka toisaalta italialaisen Kumppanin pääkirjoitukset olisivat ainakin värikkäitä. Vankilabordelleineen kaikkineen Suomen kehitysyhteistyö on kuitenkin vielä varsin konservatiivista saapasmaahan verrattuna.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009