Maailman Kuvalehti | Kulttuuri

6.4.2009 | 14.23

Maailman levyt

Matti Ripatti esittelee musiikkia Malista, Madagaskarilta ja Serbiasta.

Oumou Sangare: Seya

World Circuit

Syntymäpaikkansa mukaan Wassouloun laululinnuksi kutsuttu malilainen Oumou Sangare (s. 1968) on liioittelematta Malin musiikin kuningatar, paras vertaistensa joukossa. Luulenpa, että tavattoman vetävästi sykkivää musiikkia laulava Oumou tietää sen itsekin - niin itsevarma ja täynnä luontaista auktoriteettia hänen äänensä on. Aavistuksen käheää mutta voimakasta laulua kannattelee täyteläinen ja vivahteikas, harvinaisen tasapainoisesti niin sanotusti länsimaisia ja moderneja aineksia malilaisuuteen sekoittava soitto, jossa perinnesoittimet nousevat esimerkiksi saksofonien ja kitaroiden rinnalle. Kokonaisuus soi niin orgaanisena, ettei soundista oikeastaan voi sanoa, onko se enemmän akustinen vai sähköinen. Oumoun oma tausta on eteläisessä Malissa, jonka musiikin pohjana ovat metsästäjien laulut. Ne eroavat muusta malilaisesta musiikista muun muassa vahvemmalla rytmisyydellään, grooveksikin sitä voi länsimaisittain kutsua. Oumou Sangare siirtää tuon perinteen uljaasti nykyaikaan, ja sellaisessa muodossa, joka ylittää kaikki kulttuurimuurit. Ja joka on vain hänen omansa.

Kilema: Mena

Snail Records

Madagaskarilla vuonna 1960 syntyneen Kileman (oikealta nimeltään Randrianantoandro Clément) musiikissa on mielenkiintoinen ristiriita useimmiten sangen raskaan yhteiskunnallisen sisällön ja elämäniloa tuikkivan muodon välillä. Kilema soittaa perinteisiä madagaskarilaisia, hieman kitaraa muistuttavia kielisoittimia - kuten kierrätysmateriaalista rakennettu marovanya - ja laulaa akustisen, madagaskarilaisia ja Kileman nykyisen asuinpaikan, Espanjan, musiikkityylejä loistokkaasti toisiinsa sulauttavan monikulttuurisen yhtyeen säestyksellä. Aidolle kosmopoliitille sopivasti hänen herkästi mieleen soimaan jäävät laulunsa kommentoivat koko maailmaa, ei vain Madagaskaria, jonka puolesta tosin on montakin syytä olla huolissaan. Tekstit on painettu ja käännetty englanniksi levypakkaukseen, ja hyvä niin, sillä ilman ymmärrystä laulujen sanomasta jotain olennaista jäisi tavoittamatta. Siltikin musiikki myös toimii komeasti ihan vain musiikkina.

Kal: Radio Romanista

Asphalt Tango Records

Rock’n’Roma - belgradilainen laulaja ja kitaristi Dragan Ristic on keksinyt Kal-yhtyeensä musiikille ikioman lajityypin, jonka nimi jo paljastaa, mistä noin suurin piirtein on kyse. Siis serbialaista romanimusisointia rock- tai tarkemmin sanoen punk-asenteella, joskaan ei suhteessa soittotaitoihin. Seitsenhenkinen orkesteri sekä monilukuiset studiovieraat ovat nimittäin erittäin taitavia. Musiikillisesti punkeinta ovat joidenkin kappaleiden hysteeristä polkkaa muistuttavat tempot, mutta yhtyeen sointi villisti sahaavine ja tunteikkaasti laulavine viuluineen, harmonikkoineen ja klarinetteineen on kyllä enemmän romanien Belgradia kuin punkkareiden Lontoota. Ja vaikutteita on otettu muualtakin, hetkittäin soitossa häivähtää esimerkiksi jazzia ja jopa Intiaa. Albumi onkin monipuolisempi kuin sen aloituksesta ehkä uskoisi. Studioteknisesti tuotanto on mainio, mutta kappalevalintoihin olisi voinut vielä satsata, sillä upeiden esitysten lomassa on myös hieman heikompaa materiaalia.

Muut Kumppani-lehden linkit

• Videopeliafrikassa kauneinta on auringonlasku
  
• Kuukauden kirja: Ihmisyyden lahja
• Kuukauden kelpo kapine: Vieraspeti
• Kulttuuripalat
• Kulttuurikolumni: Design ja moraali

• Kumppani 4/2009

• Uusin Kumppani

Maatieto