Maailman kuvalehti

Jaa:

|

5.11.2009 | 11.30

Naapurit: Aikakone ja hollantilaisten pikkuveljet

Viha-rakkaussuhteet kukoistavat naapurikansojen välillä ympäri maailmaa.

Ksenia Glebova

Lisää kommentti »

Mareike de Jong, 32, opettaja, Paramaribo, Surinam

"Surinamilaiset käyvät rajan takana Guyanassa hyvin harvoin. Siellä ei ole paljon nähtävää. Guyanassa käymistä voi verrata aikakonematkailuun: maa muistuttaa Surinamia noin kaksikymmentä vuotta sitten. Meilläpäin on tapahtunut paljon kehitystä. Guaynalaiset käyvät täällä ihmettelemässä ruokakauppoja ja teitä. Guyanalainen tuttavani ostaa aina juustoa ja viiniä käydessään Surinamissa. Guyanasta Surinamiin tulee myös seksityöntekijöitä.

Guyanan pääkaupunki Georgetown on aika turvaton paikka, esimerkiksi kaduilla ei ole paljon valoja. Paikallisessa lehdessä olen nähnyt ilmoituksia kadonneista ihmisistä. Surinamilaisten mielestä heillä ei ole mitään syytä käydä Guyanassa."

Clement John, 44, kuljettaja, Georgetown, Guyana

"Tiedämme hyvin vähän itänaapuristamme. Emme ymmärrä toistemme kieliä. Surinam on entinen Hollannin siirtomaa ja surinamilaiset puhuvat edelleen hollantia. Heillä menee nyt aika hyvin, vaikka vielä 1980-luvulla maa oli sotatilassa. Nyt siellä on paljon kiinalaisia yrityksiä ja hollantilaisia turisteja. Hollantilaisilla on edelleen tiukka ote Surinamista, vaikka maa on ollut itsenäinen jo pitkään. Surinamilaiset ovat ikään kuin hollantilaisten pikkuveljiä.

Guyanalaisten mielestä surinamilaiset ovat vähemmän rentoja kuin guyanalaiset. He pitävät aikatauluista kiinni ja tykkäävät järjestyksestä. Surinamilaiset naapurimme eivät pelaa krikettiä, toisin kuin me."

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2009.


Muut Kumppani-lehden linkit

 

Maatieto

Guyana

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Suriname

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Kulttuuri"

9.1.2012 | Kolumnit
Juureni ovat Afrikassa, sydän Suomessa
Suomella on mahdollisuus tehdä maahanmuuttopolitiikkaa oikein. Me voimme ottaa oppia niistä virheistä, joita muissa maissa on tehty.
, ,
22.12.2011 | Kolumnit
Kuvia iholta, kuvia kaukaa
Tähän aikaan vuodesta on tapana katsoa taaksepäin ja summata kuluneen vuoden tunnelmia. Klikatkaapa alla olevaa linkkiä.
,
29.11.2011 | Kolumnit
Aikataulu
Meikäläisten tapahtumat alkavat aina ajoissa, koska opimme jo varhain, että viivytyksiin on vain kaksi hyväksyttävää syytä: ydinperheessä sattuva kuolemantapaus tai maailmanloppu.
, ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.