Maailman kuvalehti

Jaa:

|

2.5.2008 | 10.30

Arjen sankari: Kolmannen polven sandaalisuutari

Tavallinen arki ei näytä kaikkialla samalta.

Mia Jokiniva

Lisää kommentti »

 

MIA JOKINIVA

sankari.jpg

 

John Agdei on valmistanut sandaaleja kierrätysmateriaalista kolmekymmentä vuotta.

Ghanalainen John Agdei ei tunne sellaisia käsitteitä kuin "kulutushysteria", "epäekologinen tuotanto" tai "kehitysmaihin jalkautunut kertakäyttökulttuuri". Päinvastoin, Agdein kolmekymmentä vuotta ammattinaan harjoittama kierrätysfilosofia edustaa jotakin aivan muuta. Hän valmistaa rekkojen käytetyistä renkaista kumisandaaleja ja myy niitä kadunvarsikojussaan.

"Haen renkaat halvalla paikalliselta korjaamolta, mahdollisimman suurissa satseissa. Sitten leikkaan kumin veitselläni suikaleiksi ja teen asiakkaiden toiveiden mukaan sandaaleja", Agdei selittää. Työkalupakkiin kuuluu ainoastaan vasara, sakset, pihdit ja nauloja, joten asiakkaiden toiveiden täyttämisessä onnistuminen on kunnioitettava suoritus.

Kumikenkien suutarointi kulkee John Agdein verenperintönä. Nyt 50-vuotias mies oppi sandaalien teon ensimmäiseksi ammatikseen isältään, jolle taas tämän isä oli opettanut taidon.

"Tämä on hyvä työ, vaikka joku saattaa minulle välillä nauraakin. Kuluja ei ole juuri nimeksikään, ja tulot ovat tasaiset", Agdei selvittää.

Yksi kenkäpari valmistuu varttitunnissa ja myydään 20 sentin hintaan. Päivässä kenkiä tulee myytyä viidestä ja kahteenkymmeneen. "Pari kestää viisikin vuotta, ovat asiakkaat kehuneet."

Agdein asiakkaina on pääasiassa maanviljelijöitä, jotka käyttävät sandaaleja maatöissä ja karjatiloilla. "Teen myös muodikkaampia kenkiä, esimerkiksi opiskelijoille, jos he pyytävät", hän vakuuttaa. Varsinaista sesonkia ei ole, sandaalien myynti pysyy samana ympäri vuoden.

Agdei tietää itsensä lisäksi kaksi samaan tyyliin kumia suutaroivaa miestä. Kilpailua siis on, mutta ammattitaito ratkaisee sen, kuka saa asiakkaat. Agdei on opettanut taitonsa omalle pojalleen, joka auttelee toisinaan isänsä kojulla ja kiertää maakuntaa myymässä sandaaleja.

"On hyvä tietää, että joku lapsista jatkaa työtä. Sandaalit ovat turvallinen tulonlähde, vaikka monet ihmiset haluavatkin ostaa yhä hienompia tavaroita", Agdei sanoo.

Totta kai Agdeikin haluaa pysyä kehityksessä mukana: hän on hiljattain ideoinut kumisia laukunhihnoja ja vöitä. "Oikeastaan osaan tehdä kumista mitä vain keksit. Tämän materiaalin tunnen niin hyvin", Agdei vakuuttaa.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2008


Muut Kumppani-lehden linkit

 

Asiasanat

, , ,

Maatieto

Ghana

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Ympäristö"

6.2.2012
Vesipula ajaa ihmiset ja eläimet vastakkain Afrikassa
Sateiden vähyys toi kuivuuden Länsi-Afrikkaan, nälkä ja jano uhkaavat.
, , ,
1.2.2012
Metsäkato vähentynyt, lisäkuria satelliiteilla
Taantuma ja parempi hallinto säästävät maailman metsiä. Uusi teknologia tarjoaa ajantasaista tietoa trooppisten metsien tilasta ja voi auttaa kannustimien kohdentamisessa.
, , ,
31.1.2012
Halosen paneeli haluaa valtavirtaistaa kestävyysajattelun
Kestävän kehityksen saaminen taloustieteen valtavirtaan, ikivihreä vallankumous ja riskeihin varautuminen ovat YK:n kestävän kehityksen paneelille tärkeitä. Paneelin loppuraportin on tarkoitus virittää keskustelua YK:n kestävän kehityksen kokouksessa kesäkuussa.
, , ,
27.10.2010
Pohjoismaiden kehitysrahaston ilmastotuki haettavana
Pohjoismaiden kehitysrahaston vuotuinen rahoitusikkuna ilmastohankkeille on taas auki.
,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.