Maailman Kuvalehti | Talous

2.5.2008 | 10.30

Kolumni: Kapitalismi saapui Pembaan

Esa Salmista syytetään inflaatiosta.

Älä huijaa itseäsi, kaikki täällä haluavat rahaa", pitkään Pembassa asunut ystäväni naurahti.

Olin koettanut selittää, miksi en ollut tarjonnut rahaa kyläläiselle, joka oli tarjonnut minullekin - oppaideni lisäksi - hiekkaisen lounaan villiriisiä ja keitettyjä kurpitsanlehtiä.

Sambiassa asuessani olin tottunut siihen, että ihmiset vieraanvaraisuuttaan tarjosivat ruokaa odottamatta vastalahjaa - tai ainakaan hikisiä, likaisia seteleitä. Jos ystävääni oli uskominen, tilanne oli Pohjois-Mosambikissa toinen. Raha ratkaisee.

Meitä uusia tulokkaita ja turisteja syytetään Pembassa toistuvasti inflaatiosta. Minä maksan kotiapulaiselleni liikaa palkkaa (66 euroa kuussa), jolloin muutkin apulaiset alkavat vaatia parempaa liksaa; tai saatan maksaa 10 kilon tonnikalasta kadulla pöyristyttävät 30 euroa, vaikka "kaikki tietävät että käypä hinta on puolitoista euroa kilo, kalasta riippumatta."

Tanskalainen naapurini taivasteli joulun jälkeen ihastuneena, kun hänen mökkitietään viikon verran raivannut vanhus pyysi palkaksi säkillisen riisiä rahan sijaan.

"Siinä on hyvä mies, ajattelee perhettään eikä ole liian ahne", nainen riemuitsi. Hänen miehensä puhui vanhuksen kanssa pitkään, ja selitti mitä riisisäkki Pembassa maksoi - 450 meticalia (12 euroa), eli muutaman kolikon enemmän kuin lähikylässä. Mies nyökytteli tyytyväisenä ja jatkoi pusikon leikkaamista viidakkoveitsellä.

Vaikka Itä-Afrikan rannikon väki on käynyt kauppaa ulkopuolisten kanssa ainakin viimeiset pari tuhatta vuotta, niin silti monet tavalliset ihmiset tuntuvat astuvan markkinata-louden ihaniin rattaisiin vasta nyt. Pitkään uinunut, kuuma ja lähes kaikkialta eristynyt Pemban kaupunki on alkanut kasvaa, ja yhä useammat perinteiset kädestä suuhun -ihmiset ovat alkaneet huomata kysynnän ja tarjonnan lait. Jos tonnikalasta kerran voi saada kolmekymppiä, niin miksi myydä viidellätoista?

Inflaation todelliset uhrit eivät tietenkään ole tanskalaiset kehitysyhteistyöntekijät tai italialainen vuokraisäntäni (jotka inflaatiosta valittavat), vaan ne tavalliset ihmiset, joilla ei kohta enää ole varaa ostaa kalaa. Mutta me harvat varakkaat tuskin voimme tyhjentää koko Pemban rannikkoa, joten jämäkalojen hinta varmaankin asettuu jollekin sellaiselle tasolle, että ne vielä menevät kaupaksi.

Pari viikkoa sitten, ennen kuin syklonin häntä huuhtoi vastaraivatun tien pois, kävimme jälleen iltapäiväoluella naapurin maapalalla. Tietä tehnyt vanhus lähestyi varovasti.

"Haluaisin nyt sen riisisäkin", hän sanoi. "Ja sen lisäksi papuja. Tai oikeastaan haluaisinkin papujen sijaan 500 meticalia." Oli perjantai, juhlapäivä.

Muut Kumppani-lehden linkit

• Pääkirjoitus: Hiipivä jätti
  
• Kolumni: Luova talous kehitystä palvelemaan
• Diiva luotiliiveissä
• Reppu & passi: Junailua huivin suojassa
• Naisoppaat vuorta valtaamassa
• Arjen sankari: Kolmannen polven sandaalisuutari
• Naapurit: Miehiä ja koiria
• Haitiin palautetut
• Puhe & kupla: Kevein siivin?
  

• Kumppani 5/2008
• Uusin Kumppani

Maatieto