Maailman kuvalehti

Jaa:

|

3.5.2005 | 12.30

Puhe & kupla:Liian köyhä vapaaehtoiseksi

Vapaaehtoisesti yhteiseksi hyväksi tehtävä työ on usein pääroolissa, kun kehitysyhteistyöhankkeita suunnitellaan, kirjoittaa Pia Laine.

Vapaa-ajalla on kiva harrastaa vapaaehtoistyötä. Saa onnistumisen kokemuksia, mukavaa seuraa ja vähän voi röyhistellä rintaakin yhteisen vastuun kantamisesta.

Vapaaehtoisesti yhteiseksi hyväksi tehtävä työ on usein pääroolissa, kun kehitysyhteistyöhankkeita suunnitellaan. Paikallisia yhteisöjä innostetaan ja kannustetaan toimimaan ja tekemään, jotta elinolot paranisivat. Palkkaa siitä tekemisestä on vain harvoin tarjolla.

Muistan hyvin kokouksen, jossa vuosikymmeniä kehitysyhteistyöhankkeiden parissa toiminut konkari puuskahti: "Nämä ihmiset ovat kyllä ihan liian köyhiä vapaaehtoistyöhön". Oltiin paikassa, jossa vapaa-aika oli vain huhu ja arjesta selviytyminen silkkaa extremeä. Monet keskeiset palvelut puuttuivat, ja sitä puutetta olisi vapaaehtoisvoimin pitänyt paikata.

Mielikuvaharjoituksen paikka: miten oma arki muuttuisi vaikka vain poistamalla kolme tuttua konetta - hellan, pesukoneen ja jääkaapin. Niin, ja tietenkin rahan ostaa ne palvelut muualta. Into vapaaehtoistyöhön voisi kärsiä, kun aikaa söisi loputon nyrkkipyykki ja ruoanlaitto. Ilman jääkaappia ruoka olisi hankittava ja valmistettava vain päiväksi kerrallaan. Kunhan keksisi, millä sen ilman sähköhellaa keittäisi.

Mielikuvaharjoitusta voisi jatkaa poistamalla vielä ilmaisen terveydenhuollon ja kuvitella paikalle tyhjiön, joka pitäisi täyttää vapaaehtoisvoimin. Sitä täyttäessä pitäisi kuitenkin samalla yrittää säästää vähän sukanvarteen sen päivän varalle, kun pakko ajaisi maksullisen lääkärin pakeille.

Aika monesta kehitysmaissa asuneesta tuleekin suuri hyvinvointivaltion fani: on se aika hienoa, että jossain on yhteisesti sovittu siitä, että tekemisen taakka tasataan verojen kautta kaikkien niskoille eikä luoteta siihen, että kyllä se pakon edessä vapaaehtoisvoiminkin hoituu. Sitä ei ihan heti kannattaisi murentaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2006

Muut Kumppani-lehden linkit

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

10.2.2012
Järjestö: Brittien kehitysapu heiluu lain rajamailla
Britannian antama kehitysapu on lain rajamailla, jos sitä edelleen tehdään kaupallisten etujen ehdoilla kehitysyhteistyöjärjestö World Development Movement varoittaa.
, , ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Asiantuntija: EU:n olisi hyvä keskittää apuaan köyhimmille maille — aidosti
Euroopan unionin kehitysavun keskittäminen vähiten kehittyneisiin maihin tuskin vie kehitysapua esimerkiksi Turkilta ja Serbialta, väittää kehityspolitiikan asiantuntija. Tutkijat syyttävät kehityskomissaari Andris Piebalgsia väärien lukujen käyttämisestä.
, , ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Asiantuntija: EU:n olisi hyvä keskittää apuaan köyhimmille maille — aidosti
Euroopan unionin kehitysavun keskittäminen vähiten kehittyneisiin maihin tuskin vie kehitysapua esimerkiksi Turkilta ja Serbialta, väittää kehityspolitiikan asiantuntija. Tutkijat syyttävät kehityskomissaari Andris Piebalgsia väärien lukujen käyttämisestä.
, , ,
10.2.2012
Järjestö: Brittien kehitysapu heiluu lain rajamailla
Britannian antama kehitysapu on lain rajamailla, jos sitä edelleen tehdään kaupallisten etujen ehdoilla kehitysyhteistyöjärjestö World Development Movement varoittaa.
, , ,
3.2.2012
Anna aikaa -tapahtuma keräsi ennätysyleisön
Keskiviikkona järjestetty Anna Aikaa -tapahtuma keräsi ennätysyleisön Kansainväliseen Kulttuurikeskus Caisaan. Tapahtumaan osallistui 26 järjestöä ja reilut 160 kävijää.
, , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.