Maailman Kuvalehti | Ihmisoikeudet

3.5.2005 | 12.30

Emilia Matuz: Teräsmummo auttaa katulapsia

"Minä jatkan auttamista niin kauan kuin pystyn", Matuz sanoo.

Emilia MatuzTällä kadulla kaikki tuntevat Emilitan. Kiljuvat lapsilaumat tuntuvat seuraavan pientä, jatkuvasti hymyilevää naista kaikkialle.

"Ei, eivät he ole sukulaisia", nainen vastaa ihmettelyyn. Naapuruston lapsilla vain on tapana pistäytyä.

61-vuotias Emilia Matuz on todellinen teräsmummo. Oman kahdeksanhenkisen perheen hoidon lisäksi hän on perustanut kadulla työskenteleville lapsille kaksi projektia ja auttanut naisia turvakodissa.

Lisäksi Matuz on jo viidettä vuotta mukana kunnanvaltuustossa kaupunginosansa edustajana.

"Tämä on köyhä barrio, ihmisillä täällä ei ole mitään."

Emilia Matuz esittelee uusittua tienpätkää, jonka sai taisteltua läpi valtuustossa. Seuraavaksi tarkoituksena on varmistaa tiehankkeen jatkorahoitus.Mutta suurimman elämänuransa Matuz on tehnyt lasten parissa.

1960-luvulla hänen kotitalonsa edustalla avautui tori, jossa barrion lapset hankkivat elantoaan, kuka kaupustelemalla, kuka kiillottamalla kenkiä. Emiliaa lapsityöläiset säälittivät, ja hän alkoi antaa heille ruokaa.

Päättäväisen naisen käsissä toiminta ei jäänyt satunnaiseksi auttamiseksi, vaan hän perusti kotiinsa lastenkeskuksen. Hän sai tuekseen paikallisen kansalaisjärjestön ja hieman suomalaista rahoitusta.

Seitsemän vuoden jälkeen lastenkeskukselle ostettiin oma talo, ja nyt Emilia Matuzin aloittama avustustoiminta on kasvanut yli sadan lapsen keskukseksi, jolla on kolme palkattua työntekijää.

Mutta kaduilla työskenteli edelleen aliravittuja lapsia, ja Matuz päätti aloittaa kaiken alusta. Nyt kaksi vuotta toiminut Corazon Grande, Suuri sydän -hanke on taas täyttänyt talon lapsilla.

Päivittäinen ruuan valmistaminen ja jakaminen tarkoittavat barrion isoäidille noin kuuden tunnin työpäivää.

Ulkomaisilta kumppaneilta tulee vähän avustusta ruokakuluihin, mutta jos lasku ylittää avustuksen, Emilia maksaa miehensä kanssa loput omasta pussistaan. Mies on työnjohtajana läheisellä maatilalla, ja vaimo leventää perheen leipää valmistamalla lastenjuhliin tarkoitettuja piñata-nukkeja.

"Vapaaehtoistyö ei ole täällä yleistä", Emilia Matuz myöntää.

"Minä tykkään tehdä sitä. On ihmisiä, joita täytyy auttaa."

"Jatkajia hankkeilleni ei ole, koska kaikki haluavat rahaa", vanhus huokaisee.

"Mutta minä jatkan auttamista niin kauan kuin pystyn", hän hymyilee päättäväisesti.

Muut Kumppani-lehden linkit

• Pääkirjoitus: Kotiovelle ihmisen kokoisena
• Reppu & passi: Haaksirikkoinen Pekingissä
  
• VOX: Tommy Lindgren: Mielekästä elämää
  
• Veteen piirretty viiva
  
• Kolumni: Kun otettu lääke ei auta
  
• Puhe & kupla: Liian köyhä vapaaehtoiseksi
  
• Wokit&muusi: Madame Fatiman tulinen tajine
  
• Tajinen resepti
  


• Kumppani 5/2006
  
• Uusin Kumppani

Maatieto