20.3.2005 | 00.00
Sankari: Kgalalelo Ntsepe, Miss Häpeämätön
![]() |
|
Vuonna 2003 pieni botswanalainen järjestö CEYOHO (Center for Youth of Hope) valitsi Kgalalelo Ntsepen, 33, Miss Stigma-Freeksi eli Miss Häpeämättömäksi. Ehdokkaita ei ollut monta. Vaikka Botswanassa on suhteellisesti eniten aids-tartunnan saaneita maailmassa, avoimesti hiv-positiivisuutensa tunnustaneita on vain kourallinen ja he ovat hyvin kiireisiä.
Niinpä Ntsepe on saanut edustaa hiv-positiivisia lukuisissa tilaisuuksissa ja kampanjoissa ympäri maata jo toista vuotta. Vuoden 2004 missiä ei ehditty valita. Sitä paitsi Kgalalelo on vaikuttava ihminen. Hän sanoo löytäneensä itsensä sairastuttuaan aidsiin.
Vuonna 2001 hän meni sairaalaan kärsittyään pitkään päänsärystä, väsymyksestä, hikoilusta ja pahoinvoinnista. Tauti ei selvinnyt.
"Nielin kaikki lääkkeet, yritin itsemurhaa. Ajattelin, että parempi olisi kuolla kuin elää", hän kertoo.
Aidsia hän ei osannut epäillä, kunnes ystävä kehotti menemään kokeisiin. Kaksi kertaa hän perääntyi testijonosta. Aids olisi elämän loppu, kaikki hylkäisivät hänet, parempi olla tietämättä siitä mitään. Kolmannella kerralla hänen silmiinsä osui hiv/aids-esite: siinä lueteltiin kaikki hänen oireensa.
Testitulos oli sokki. Unessa Ntsepe näki itsensä jo kuolleena. Ystäville sairaus oli kuitenkin tunnustettava. Ntsepe kuuluu kirkkoon ja lukee Raamattua, jossa sanotaan, ettei saa valehdella.
Seuraavana vuonna Ntsepe pääsi ensimmäisten joukossa ilmaiseen aids-lääkehoitoon. Neljä viikkoa hän voi pahoin, ja lääkettä vaihdettiin. Kuuden kuukauden kuluttua alkoi paraneminen.
"Nyt tunnen itseni yhtä terveeksi kuin ennen. Mutta ihmiset sanovat minua valehtelijaksi, pitävät liian lihavana aids-potilaaksi."
Maalaiskylästä kotoisin oleva Ntsepe on työskennellyt muun muassa kotiapulaisena eri kaupungeissa. Tartunnan saamisen ajankohtaa hän voi vain arvailla. Poikaystäviä on ollut useita, alkoholia on käytetty, eikä silloin tiedä, mitä tapahtuu.
Nyt Ntsepe haluaa omistautua taisteluun aidsia vastaan. Hän kannustaa nuoria pidättyväisyyteen, turvaseksiin ja testeihin ja kertoo avoimesti omista kokemuksistaan.
"Mitä enemmän puhun, sitä enemmän vapaudun."
"Poikaystävä aiheuttaisi stressiä. Haluan katsoa, mihin tämä tartunta minut johtaa. Suunnittelen kyllä perheen perustamista - Botswanassa on paljon aids-orpoja. Ehkä adoptoin kaksi tai kolme lasta", Miss Stigma-Free miettii.
Muut Kumppani-lehden linkit:
Pääkirjoitus: Köyhien vitsaus
VOX: Nono Simelela, Rouva Aids
Kolumni: Töissä hikipajassa
Syökää kauraa!
Amazonialla vallitsee vahvemman oikeus
Limujätit rellestävät Intiassa
Kumppani 4/2005
Uusin Kumppani
Maatieto
Botswana
Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.
Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.














Kommentit
Säännöt
Kirjoita uusi kommentti