Satua vai totta?

Vanhimmat sadut ovat tuhansien vuosien takaa. Sumerilaisista ja babylonialaisista nuolenpääkirjoituksista ja egyptiläisistä hieroglyfiteksteistä on löydetty samoja satuaihelmia, joita on kerrottu suullisessa perinteessä vielä viime vuosisadalla. Eurooppalaiset sadut lienevät syntyneet keskiajalla tai vieläkin myöhemmin.

Sadut voidaan ryhmitellä monin eri tavoin, ja ryhmät menevät aina varmasti limittäin: eläin-, ihme-, novelli- ja legendasadut, paholaistarinat, pilasadut kuten hölmöläistarinat, valhesadut ja lorut.

Sadut todistavat ihmisten samankaltaisuudesta

Satujen tieteelliseen tulkintaan on syntynyt erilaisia koulukuntia, kuten romantiikan ajan vertauksellisuutta korostava koulukunta, joka etsii saduista jonkin todellisuutta syvemmän tason merkityksiä. Seuraavaksi suosiota saivat mytologiaan ja luonnonilmiöihin, kuten vuodenaikoihin ja siirtymäriitteihin, tukeutuvat selitysmallit.

1900-luvulla keksittiin satujen psykologiset tulkinnat. Esimerkiksi C. G. Jungin koulukunta painotti ajatusta ihmiskunnan kollektiivisen alitajunnan arkkityypeistä ja korosti alitajunnan tiedostamattoman kerroksen merkitystä satuja selitettäessä.

Aivan päinvastainen on tulkinta, joka pyrki osoittamaan, että sadut heijastavat menneitten aikojen todellisuutta. Satuja ei tällöin suinkaan pidetä tarkkoina todistuskappaleina menneisyydestä, mutta niissä nähdään jälkiä ilmiöistä, käsityksistä ja tapahtumista, jotka olivat todellisuutta siinä yhteiskunnassa, jossa sadut syntyivät.

Antropologisen koulukunnan mukaiset uskonnolliset, jumaltarustoihin perustuvat tulkintamallit ovat nykyisin suosituimpia. Niiden mukaan sadut muovautuivat samanlaisiksi eri puolilla maailmaa, koska ihmisen psykologia ja elämän perustilanteet ovat kaikkialla maailmassa hyvin samankaltaisia. Sadut eivät siirry paikasta toiseen, koska niiden alkuperä on löydettävissä kunkin ihmisen ja kansan samantapaisesta ajattelutavasta ja mielikuvituksesta.

Vai siirtyvätkö sittenkin?

Eri koulukuntien kiistan aiheena on ollut kysymys siitä, miksi sadut ovat niin samankaltaisia hyvinkin kaukana toisistaan sijaitsevilla seuduilla ja eri kulttuureissa. Sadun alkuperä, leviäminen ja sen sisäinen kehitys ovat koulukuntaerojen keskeisiä kysymyksiä. Sadun käyttö yhteisöissä, sen merkitys niin yksilölle kuin yhteisöllekin sekä sadunoppimisprosessi ovat myös alkaneet kiinnostaa tutkimuskohteina.

Vaellusteorian mukaan kahden tai useamman kansan satujen yhtäläisyydet voivat perustua joko suoraan tai toisten kansojen välittämään suulliseen lainaan. Sadut ovat aina vaeltaneet maantieteellisessä järjestyksessä. Niin kuin aallot leviävät joka suunnalle kiven pudottua veteen, niin myös satu leviää syntypaikaltaan joka suuntaan.

Pienkustantaja Pieni Karhu on julkaissut YK-liiton kanssa Tarinatie-satukirjan lasten oikeuksien sopimuksen kymmenvuotisen olemassaolon kunniaksi.

Juutalaisen siniseen takkiin pukeutunut Tarinatien kulkija matkustaa Englannista Norjan, Saksan ja Venäjän kautta Intiaan. Reissulainen kohtaa matkan varrella jos jonkinlaisia eläimiä: avuliaita, kujeilevia, ovelia, ahneita ja pahansuopia. Viihdyttääkseen matkan kulkua matkalainen hoilaa lumoavan afroamerikkalaisen laulun. Lopulta tien päässä matkaaja kohtaa pieniä tehtäviä ja kysymyksiä, ja saattaapa tarinatuulelle sattuessaan kertoa itsekin pienen sadun.

Jos vertaa lapsuuteni kansainvälisten satujen kirjan realistista ja Tarinatien tyyliteltyä kuvitusta, lapsuuteni kirjassa eri kulttuurit erottuivat eksoottisina, mutta Tarinatie yhtenäistää maisemat kulkemansa reitin varrella - lieneekö se ollutkin kuvittajan tarkoitus?

Kirjassa Ihmesatuja eri maista tapahtuu yliluonnollisia, todellisuuden rajat rikkovia ilmiöitä. Samalla kohdataan merkillisiä ihmisiä ja viehättäviä eläinystäviämme.

Ihmesaduilla on keskenään täysin erilainen sisältö, mutta samanlainen rakenne. Intiaanisadut poikkeavat muista ihmesaduista ja edustavat usein syntykertomuksia, jotka eroavat suuresti eurooppalaisista ihmesaduista.

Ihmesatujen kokoaja Hugh Lupton on luonut maailmanlaajuisen maineen kertomalla tarinoita ympäri maailmaa. Hän kirjoittaa satuja ja lukee niitä ääneen jopa yliopistoissa. Niamh Sharkeyn kuvitus on lumoavan kaunis.

Ihmesatujen haitilaisessa tarinassa Isä Jumala pelastaa pienen apinan pulasta. Cree-intiaanien shamanistisessa parannustarinassa ihminen auttaa eläinystäväänsä ja samalla itseään.

Ranskan hovi puolestaan osoittaa suosiotaan rotille, joista toiset ovat ruskeita, toiset valkoisia, toiset vaaleanruskeita ja toiset laikullisia, mutta kaikki he ovat yhtä rakkaita. Tarinassa voi nähdä eurooppalaisia ja aasialaisia aineksia, ja tästä sadusta onkin olemassa myös intialainen versio.

Ranskalainen Antoine de Saint-Exupery on mitä ilmeisimmin saanut tunnetun Pikku Prinssi -kirjansa upean ydinsanoman vanhasta länsiafrikkalaisesta sokean miehen tarinasta, joka kerrotaan Ihmesatuja-kirjassa.

Kettu kertoo salaisuutensa Pikku Prinssille: "Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä." Afrikkalaisessa sadussa "Sokea mies ja metsästäjä" kerrotaan puolestaan: "Ja siitä päivästä lähtien jos joku kysyi metsästäjältä: ‘Miksi sokea mies on niin viisas?’ metsästäjä vastasi: ‘Koska hän näkee korvillaan... ja kuuntelee sydämellään!’"

Sen pituinen se.

Muut Kumppani-lehden linkit

Ydinperhe on yksinäinen paikka
Riistetty lapsuus
Lapsikauppa kukoistaa Kaakkois-Aasiassa
Kolumni: Lapsuus takaisin

Kumppani 4/2004
Tuorein Kumppani