Maailman kuvalehti

Jaa:

|

15.8.2004 | 22.00

Lapsikauppa kukoistaa Kaakkois-Aasiassa

Timo Kuronen

Lisää kommentti »

BANGKOK -- Rajojen avautuminen ja kaupan lisääntyminen Kaakkois-Aasian maiden välillä on helpottanut myös rikollisten toimintaa. Huumeiden ja aseiden lisäksi myös ihmisiä kaupataan entistä enemmän.

Mekongin alueella eräs järjestö on vajaan kahden vuoden aikana ottanut suojiinsa lähes 200 Thaimaan ilotaloista pelastettua tyttöä. Useimmat tytöistä ovat Kiinan eteläosista ja Pohjois-Laosista, jotkut jopa hyvin syrjäisistä kylistä.

Vanhemmat ovat antaneet tyttärensä välittäjille siinä uskossa, että nämä pääsevät kotiapulaisiksi Malesiaan tai jopa avioituvat rikkaiden malesialaismiesten kanssa. Tyttöjä kuljetetaan etelään läpi Laosin ja Thaimaan; matkalla suuri osa jätetään Bangkokin seksibisnekseen.

Sen sijaan lapsiaan myyvät thaimaalaisvanhemmat ovat tavallisesti huumeriippuvaisia ja tietävät tyttäriensä joutuvan ilotaloihin. Kambodzhassa jatkuu vastasyntyneitten lapsien myynti adoptiovälittäjille, vaikka muun muassa Yhdysvallat keskeytti adoptiot jo yli kaksi vuotta sitten.

Köyhät vanhemmat saavat välittäjiltä käteistä rahaa. Kertamaksuna saatava 20-100 euron arvoinen summa voi olla vastustamaton kiusaus, varsinkin jos lapsen luullaan saavan paremman tulevaisuuden rikkaammassa maassa.

Alueellisen lapsijärjestön mukaan Thaimaan viranomaiset eivät tunnusta, että Thaimaa on lapsi- ja naiskaupan solmukohta. Poliisi pitää kiinniottamiaan ulkomaisia tyttöjä ja naisia pikemminkin rikosepäiltyinä kuin uhreina. Heidät karkotetaan maasta prostituution ja laittoman maahantulon vuoksi. Ihmiskauppaverkostoja ei ole pyritty selvittämään.

Myös ulkomaiset pedofiilit ovat käyttäneet Thaimaan löyhää valvontaa hyväkseen. Australialaisen sanomalehtiartikkelin mukaan Pohjois-Thaimaan Chiang Maista on tullut uusi keskus pedofiilien kartalle. Useat länsimaiset pedofiilit ovat rakentaneet taloja Burman rajan pintaan ja käyttävät rajan yli helposti pääseviä burmalaislapsia hyväkseen pientä maksua ja puhtaita vaatteita vastaan. Lehden mukaan lapset suostuvat tekemään mitä tahansa, jotta heidän perheensä selviävät hengissä.

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004

Muut Kumppani-lehden linkit


Ydinperhe on yksinäinen paikka
Riistetty lapsuus
Satua vai totta?
Kolumni: Lapsuus takaisin

Kumppani 4/2004
Tuorein Kumppani

Lisää uutisia aiheesta "Ihmisoikeudet"

31.1.2012
Halosen paneeli haluaa valtavirtaistaa kestävyysajattelun
Kestävän kehityksen saaminen taloustieteen valtavirtaan, ikivihreä vallankumous ja riskeihin varautuminen ovat YK:n kestävän kehityksen paneelille tärkeitä. Paneelin loppuraportin on tarkoitus virittää keskustelua YK:n kestävän kehityksen kokouksessa kesäkuussa.
, , ,
30.1.2012 | Kolumnit
Vammaiset ovat katastrofi
Vammaisliikkeen tulee herätä ja ryhtyä osaksi ulkopolitiikkaa. 1 kommentti
, ,
23.1.2012
Merkkivuoden matkailubisnes närästää mayoja
Meksikon valtio ottaa kaiken irti "maailmanlopusta", intiaanit karsastavat "folklore-spektaakkelia".
, , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.