Maailman kuvalehti

Jaa:

|

15.8.2004 | 22.00

Äidin oikea käsi

Tuomas Lehto

Lisää kommentti »


Lasten kyky oppia kieliä nopeammin kuin aikuiset voi tehdä maahanmuuttajataustaisista lapsista tulkkeja tai vanhempiensa edustajia.

Alexander Aaltosen, 18, perhe on monikielinen: isä on suomenruotsalainen, äiti muutti Suomeen 80-luvulla Filippiineiltä. Hänen ensimmäinen kielensä on siis ruotsi, äiti puhuu hänelle filipinoa, ja hän vastaa äidille englanniksi. Sitten on vielä suomi, jota äiti ei juuri osaa. Niinpä Alexander on lapsesta saakka usein päätynyt toimimaan tulkkina.

"Esimerkiksi poliisiasemalla, kun meiltä oli varastettu jotakin ja teimme rikosilmoitusta, minä jouduin selvittämään, mitä oikein oli tapahtunut. Olin varmaankin kymmenen vuotta", Alexander muistelee. "Tai jos jonkin laskun maksaminen on unohtunut, minun täytyy hoitaa asia puhelimessa, koska usein toisessa päässä ei osata englantia kovin hyvin." Useimmin hän kertoo päätyvänsä edustamaan äitiään ihan arkisissa asioissa.

"Tietysti se tuntuu vähän oudolta, joskus vaikealtakin, mutta sen kanssa on oppinut elämään", Alexander pohtii rooliaan. "Olen myös oppinut monia sellaisiakin asioita, joista lapset eivät yleensä tiedä mitään. Samalla tietysti kielitaitokin kehittyy, mutta välillä meinaa silti mennä kieli solmuun."

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004

Muut Kumppani-lehden linkit


Unelmat kuvina
Lapsuuden loppu
Urheilusta iloa Ugandan lapsille

Kumppani 4/2004
Tuorein Kumppani

Lisää uutisia aiheesta "Kulttuuri"

9.1.2012 | Kolumnit
Juureni ovat Afrikassa, sydän Suomessa
Suomella on mahdollisuus tehdä maahanmuuttopolitiikkaa oikein. Me voimme ottaa oppia niistä virheistä, joita muissa maissa on tehty.
, ,
22.12.2011 | Kolumnit
Kuvia iholta, kuvia kaukaa
Tähän aikaan vuodesta on tapana katsoa taaksepäin ja summata kuluneen vuoden tunnelmia. Klikatkaapa alla olevaa linkkiä.
,
29.11.2011 | Kolumnit
Aikataulu
Meikäläisten tapahtumat alkavat aina ajoissa, koska opimme jo varhain, että viivytyksiin on vain kaksi hyväksyttävää syytä: ydinperheessä sattuva kuolemantapaus tai maailmanloppu.
, ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.