Maailman Kuvalehti | Kulttuuri

1.2.2000 | 00.00

Unelma Afrikasta ja Pole sana Afrika

Kuki Gallmann: Unelma Afrikasta
Otava 1999

Väinö Lesonen: Pole sana Afrika - ja muita kertomuksia kehitysavun piiristä
Like 1999

Suomalainen Väinö Lesonen kirjoittaa laihojen, laiskojen ja varastelevien neekereiden asuttamasta Tansaniasta ja Mosambikista. Kirjassa dokaavat suomalaisekspertit naivat haarat levällään odottavia neekerinaisia.

Italialainen Kuki Gallmann taas löytää 1970-luvulla Keniasta villieläinten asuttaman kesyttömän seudun, jossa voi seikkailla "Afrikan ratkaisemattomien mysteerien" äärellä.

Nämä suomeksi hiljattain ilmestyneet kaksi kirjaa eivät lisää Afrikan syvällistä tuntemusta. Afrikka näyttäytyy niissä siirtomaiden mantereena, josta valkoiset kirjoittavat alistavasti.

Gallmann kuvaa Kenian asukkaita sen mukaan, mihin etniseen ryhmään he kuuluvat ja mitä tyypillisiä "heimopiirteitä" heillä on. Lesosen näkökulma on öykkärimäinen pelkistetyssä kärjistyksessään. Gallmann ostaa miehensä kanssa 400 neliökilometrin suuruisen karjatilan, mutta ei katso omistavansa maata. Hän vain "pitää siitä niin hyvää huolta kuin mahdollista". Gallmannin kirja kertookin kirjoittajasta itsestään ja hänen unelmistaan.

Lesosen novellit sijoittuvat Mosambikiin, Tansaniaan ja Vietnamiin suomalaisten rakennusprojektien työmaille. Minä-kertoja on asiantuntija, joka opettelee vain kaksimielisiä tai hassuilta kuullostavia suahilin sanoja. Muuten kommunikointi käy "perkelettä" ja "vittua" huutamalla ja nyrkkiä puimalla. Ekspertti puolustelee pomottamista sillä, että on oltava joko pelle tai kurittaja. Kolmatta tietä hän ei tunne.

Tansaniasta lähtiessään suomalaiset aprikoivat, jääkö kukaan heitä kaipaamaan, jääkö yhtään hyvää tekoa, jääkö mitään. Nämä kysymykset eivät pelasta siltä, että irvokkaasti kärjistetty teksti, jossa ei esiinny yhtään normaalia afrikkalaista tai suomalaista, ei kerro mitään Afrikasta tai kehitysavusta.

Se on vahinko, sillä Lesonen kirjoittaa hyvin, lyhyt ja pelkistetty lause tavoittaa tunnelmat ja kuvaa osuvasti henkilöitä ja tilanteita. Tekstistä saattaa aavistaa, että hän on Afrikassa työskennellessään tehnyt paljon havaintoja. Miksi sorvata niistä tällainen inhottava teksti?

Gallman kirjoittaa rönsyilevästi ja pinnallisesti. Luontoa hän kuvaa hyvin, mutta kaikki muu on joko "ihanaa" tai "itkettävää". Hänen miehensä kuolee auto-onnettomuudessa ja poikansa käärmeenpuremaan. Hän jää yksin pikkutyttönsä kanssa hoitamaan tilaa, jonka mailla käyskentelee villieläinten rinnalla 6 000 nautaa ja 5 000 lammasta.

Gallman perustaa tilalle muistosäätiön, jonka tarkoituksena on edistää luonnon ja villieläinten suojelua tutkimuksen avulla, mutta hankkeiden luonne jää epäselväksi.

SOMA RYTKÖNEN

Maatieto