Maailman Kuvalehti | Kehitysyhteistyö

1.2.2000 | 00.00

Radio on nettiä tehokkaampi

Rikkaiden ja köyhien, "kehittyneiden" ja "kehittymättömien" maiden välistä kuilua kuvataan nykyisin kärkkäästi "tietävien" ja "tietämättömien" väliseksi kuiluksi. Kehitysyhteistyön viimeisin muotitrendi on tietoyhteiskunnan kehittäminen.

Kunda Dixit ei usko tähän uuteen "vallankumoukseen". Hän on seurannut tiedonvälitystä kehitysmaissa toimiessaan yhdeksän vuoden ajan uutistoimisto IPS:n Aasian ja Tyynenmeren osaston päällikkönä ja viimeiset pari vuotta Panos-instituutin Etelä-Aasian toimitusjohtajana Katmandussa. Dixit valmistui journalistiksi Yhdysvalloissa ja työskenteli aluksi BBC:n kirjeenvaihtajana YK:ssa.

Hän korostaa, etteivät kehitysmaiden ongelmat johdu tiedon puutteesta, joten niitä ei voida ratkaista tietoa tarjoamalla. Ongelmien syyt ovat yhteiskunnallisia ja rakenteellisia.

Paljon dataa, vähän tietoa

"Internetissä liikkuu paljon dataa, informaatiota, mutta vähän tietoa. Informaatio muuttuu tiedoksi vasta silloin, kun vastaanottaja onnistuu seulomaan infotulvasta ne asiat, joilla on merkitystä hänen elämälleen. Ja vasta kun hän ymmärtää tämän tiedon, hän viisastuu", Dixit kiteyttää. Dixit kysyy kenen tietoa verkossa liikkuu ja vastaa itse: "Se on niiden ihmisten tietoa, joilla on rahaa ja valtaa maailmassa. Mitä merkitystä sillä on nepalilaiselle pienviljelijälle?"

Himalajan vuoristossa elää vuosisatainen tieto siitä, kuinka vesivoimalla toimiva mylly rakennetaan ja kuinka sitä käytetään. Nyt tämä tieto on katoamassa, kun myllyjen käyttövoimaksi tarjotaan dieseliä.

Englannin kieli jyrää

Suurin osa internetin informaatiosta on englanninkielistä. Sitä eivät pysty ymmärtämään esimerkiksi ranskaa, portugalia, arabiaa tai suahilia puhuvat afrikkalaiset. Eivät monet eurooppalaisetkaan ymmärrä englantia.

Dixit hymähtää, että internetiin voitaisiin tietysti tallentaa tietoa millä kielellä hyvänsä, mutta kehitysmaissa ei ole välttämättä tarvittavaa teknologiaa. Kehitysmaissa huomattava osa väestöstä elää alueella, jossa ei ole sähköä tai puhelimia. Nepalissa on 0,7 puhelinta sataa asukasta kohden. Vain 13 prosentilla väestöstä on taloudessaan sähkö. Köyhillä ihmisillä ei ole varaa ostaa tietokoneita. Entä jos he käyttäisivät niitä koulussa?

"Ensiksi kouluun olisi rakennettava katto, tuotava pulpetit ja palkattava opettajat. Haluaisin myös tietää, miksi luokassa ei näy tyttöjä ja minkä tähden pojatkin keskeyttävät opintien muutamassa vuodessa", Dixit heittää.

Ja sitten tyttöjen ja poikien olisi opittava lukemaan. Nepalissa 40 prosenttia miehistä ja 13 prosenttia naisista ymmärtää kirjoitettua sanaa. Mutta puhetta ymmärtävät kaikki.

Radio on halpa "Radio on mahtava väline. Sitä ei ole käytetty hyväksi tiedonvälityksessä. Sen sijaan radiosta on tehty hallituksen propagandan äänitorvi", Dixit sanoo.

Dixit kertoo, että Etelä-Aasian maissa radio on alennettu virallisen tiedotuksen kanavaksi ja ohjelmat ovat puuduttavan tylsiä. Mutta hallitukset tietävät radion voiman, eivätkä siksi myönnä yksityisille helpolla toimilupia.

Dixitin mielestä ensin olisi tehtävä kaikki mahdollinen radion hyödyntämiseksi, ennen kuin hypätään teknologian seuraavalle portaalle internetiin.

Radion ääni kantaa tiettömienkin taipaleiden taakse, ja kuuntelemiseen tarvittava koje ostetaan kimpassa, jos yksin ei ole varaa.

Dixit kertoo esimerkin Katmandussa toimivasta FM-taajuudella lähettävästä Radio Sagar Matasta, jonka nepalinkieliset lähetykset ovat saavuttaneet suuren suosion. Radiossa käsitellään ajankohtaisia ja ihmisille läheisiä asioita, ja paikallisten ihmisten ääntä kuullaan usein.

Asema toimii sekä kehitysyhteistyövaroin että mainosrahan turvin. Dixit uskoo, että asema pystyy jatkossa rahoittamaan koko toimintansa mainonnalla.

Radion avulla voidaan tehdä se mitä internetin väitetään tekevän: levittää köyhille sellaista oleellista tietoa, jonka avulla he pystyvät parantamaan elinolojaan.

SOMA RYTKÖNEN