Maailman kuvalehti

Jaa:

|

1.2.2000 | 00.00

Maailma paloina: Hyvä alku Jubilee-vuodelle

Britannian valtiovarainministerin Gordon Brownin ennen joulua ilmoittama eräiden köyhimpien kehitysmaiden velkojen sataprosenttinen mitätöinti on brittien Jubilee-kampanjan johtajien mielestä vasta hyvä alku.

Velkojen mitätöinnistä tulevat aluksi hyötymään kaikkien köyhimpien ja velkaantuneimpien maiden joukkoon kuuluvat HIPC-maat (Heavily Indebted Poor Countries). Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston aloitteesta luotuun HIPC-ryhmään kuuluu 41 maata. Britannian valtiovarainministeriön mukaan niistä 25 pääsisi vuonna 2000 hyötymään velkojen mitätöinnistä.

Jubilee 2000 -kampanjan mielestä myös sellaisten maiden kuin Nigerian, Haitin ja Perun tulisi kuulua velkojen perumisesta hyötyvien joukkoon. Jubilee 2000-kampanja arvioi 52 maan tarvitsevan kiireistä velkojen peruuttamista.

Kölnissä kesäkuussa 1999 sovitun sopimuksen mukaisesti Britannia on sitoutunut 1,6 miljardin punnan velkojen mitätöimiseen. Valtiovarainministeri Brownin uusi ilmoitus merkitsee 300 miljoonan punnan lisähelpotuksia kehitysmaille.

Alkuvuodesta myös Saksan kehitysyhteistyöministeri Heidemarie Wieczorek-Zeul ilmoitti maansa mitätöivän 30 köyhimmän maan velkoja yhdeksällä miljardilla D-markalla.

Jubilee-kampanja haluaa muistuttaa, että Britannian ja Saksan velkojen mitätöinnin jälkeenkin HIPC-maiden yhteinen ulkomaanvelka on yli 125 miljardia puntaa. Yhdysvaltain ja Kanadan johtajien sitouduttua jo aiemmin ainakin periaatteessa velkojen anteeksiantoon, ratkaisevaa on nyt suurimpien velkojien kanta.

11,7 miljardin punnan velkasaatavia vartioiva Ranska ja 10,5 miljardin punnan Japani ovat Jubilee 2000 -kampanjan erityisiä kohdemaita uuden vuosituhannen kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Toimintamuotoina ovat muun muassa ympäri maailmaa järjestettävät mielenosoitukset Japanin suurlähetystöjen edustalla.

Maailman Palat Kumppanissa 1/00:
Hyvä alku Jubilee-vuodelle
EU:n kehitysyhteistyötä kritisoidaan
Koulutus suojaa teiniraskauksilta
Tuloerot venähtäneet USA:ssa
Länsi-Saharassa odotetaan äänestystä
Taivasjunalla Bangkokissa
Verkkokeräykset yleistyvät

Kumppani 1/00 etusivu
Uusin Kumppanin numero

Maatieto

Thaimaa

Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.

Lisää uutisia aiheesta "Kehitysyhteistyö"

10.2.2012
Järjestö: Brittien kehitysapu heiluu lain rajamailla
Britannian antama kehitysapu on lain rajamailla, jos sitä edelleen tehdään kaupallisten etujen ehdoilla kehitysyhteistyöjärjestö World Development Movement varoittaa.
, , ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Asiantuntija: EU:n olisi hyvä keskittää apuaan köyhimmille maille — aidosti
Euroopan unionin kehitysavun keskittäminen vähiten kehittyneisiin maihin tuskin vie kehitysapua esimerkiksi Turkilta ja Serbialta, väittää kehityspolitiikan asiantuntija. Tutkijat syyttävät kehityskomissaari Andris Piebalgsia väärien lukujen käyttämisestä.
, , ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Auttajat jättävät Nicaraguan
Yksi avunantaja toisensa jälkeen jättää Nicaraguan. Suomea pidetään edelleen hyviksenä, koska lehdistö ymmärsi virheellisesti Eero Heinäluoman luvanneen kasvattaa apua. Venezuelan tuen merkitys kasvaa, mutta se ei korvaa menetyksiä maan köyhille.
, , , ,
7.2.2012 | Tausta-artikkelit
Asiantuntija: EU:n olisi hyvä keskittää apuaan köyhimmille maille — aidosti
Euroopan unionin kehitysavun keskittäminen vähiten kehittyneisiin maihin tuskin vie kehitysapua esimerkiksi Turkilta ja Serbialta, väittää kehityspolitiikan asiantuntija. Tutkijat syyttävät kehityskomissaari Andris Piebalgsia väärien lukujen käyttämisestä.
, , ,
10.2.2012
Järjestö: Brittien kehitysapu heiluu lain rajamailla
Britannian antama kehitysapu on lain rajamailla, jos sitä edelleen tehdään kaupallisten etujen ehdoilla kehitysyhteistyöjärjestö World Development Movement varoittaa.
, , ,
3.2.2012
Anna aikaa -tapahtuma keräsi ennätysyleisön
Keskiviikkona järjestetty Anna Aikaa -tapahtuma keräsi ennätysyleisön Kansainväliseen Kulttuurikeskus Caisaan. Tapahtumaan osallistui 26 järjestöä ja reilut 160 kävijää.
, , ,

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.