Tehdyt toimenpiteet

"Lapsityövoima on hyvä asia. Ilman sitä lapset joutuisivat kadulle"

Lapsityöstä puhuttaessa pitää erottaa kaksi asiaa: haitallinen lapsityö ja lasten tekemä työ, joka ei vahingoita lasta tai estä tämän koulunkäyntiä. Englanniksi ensimmäistä kutsutaan nimellä "child labour" ja jälkimmäistä nimellä "child work."

Lasten oikeuksia ajavat järjestöt, muiden muassa Unicef, kampanjoivatkin juuri tätä haitallista lapsityötä vastaan, jonka piirissä työskentelee noin 246 miljoonaa lasta. Heistä 70 prosenttia työskentelee maatalouden alalla vaarallisten kemikaalien tai vaarallisten laitteiden kanssa. Loput raatavat kaivoksissa, kotiapulaisina, työpajoissa, ja pahimmillaan prostituoituina tai sotilaina.

Joissain tapauksissa köyhien perheiden on pakko lähettää lapset töihin vaikkapa sen tähden, että tehtaat palkkaavat mielellään lapsia, näille kun tarvitsee yleensä maksaa vähemmän kuin aikuisille. Esimerkiksi lainsäädännöllä ja kampanjoinnilla voidaan taistella tällaista toimintaa vastaan. Lapsityön vastaisessa toiminnassa taas pyritään etsimään lapsille kevyempiä askareita ja tarjoamaan koulutusta – ei heittämään heitä tehtaista kaduille.

Yleensä myönnetään, että riittävän vanhojen lasten osallistuminen taloudelliseen toimintaan voi olla positiivistakin – kyllähän Suomenkin maaseudulla lapset ovat kautta aikain osallistuneet maataloustyöhön. Lapsille tulisi kuitenkin taata heille kuuluvat ihmisoikeudet, samoin kuin mahdollisuus koulunkäyntiin.

Lisää lapsityöstä voi lukea vaikka Unicefin verkkosivuilta tai wikipedian sivuilta.

Omat työkalut