"Eettiset lahjat ovat vain hyvän omantunnon ostamista"

Tavallaan kaikkea kehitysyhteistyötä voidaan pitää hyvän omantunnon ostamisena, sillä monet muut länsimaiden teot – kauppapolitiikasta velkojen ylläpitämiseen – lyövät kehitysmaita korville samaan aikaan, kun toisaalla yritämme köyhyyttä lievittää. Mutta muuten eettiset lahjat eivät ole sen huonompia tapoja auttaa kuin muukaan järjestöjen tekemä kehitysyhteistyö.

Lahjaksi annetut vuohet, lehmät ja muut eläimet – samoin kuin toisten järjestöjen puut, siemenet tai seksuaalivalistus – käytetään nimittäin tyypillisimmin järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeisiin. Niin esimerkiksi Keniaan ostettu vuohi muuttuu käytännössä pisaraksi vuohihankkeen vuosibudjettia, tarkemmin sanoen suomalaisjärjestön omarahoitusosuutta, joka ei saa alittaa 15 prosenttia hankkeen budjetista. Ulkoministeriö maksaa loput.

Niinpä suomalainen ostaessaan yhden vuohen tukee hanketta periaatteessa reilun kuuden vuohen verran. Yksi suurimmista eettisten lahjojen välittäjistä, Kirkon ulkomaanapu, kuvaakin verkkosivuillaan rahan käyttöä rehellisesti: "Jos valitset esimerkiksi vuohen, lahjoituksesi käytetään maatalousprojekteihin kehitysmaissa. Pulpettilahjoitus vastaavasti käytetään koulutukseen ja koulutarvikkeisiin. Lahjat hankitaan pääsääntöisesti paikan päältä, koska se on kustannustehokkainta."

Suomen World Vision taas vakuuttaa, että lehmärahoilla ostetaan oikeita lehmiä, mutta tarpeen mukaan – jos lehmistä vaikka on ylitarjontaa – osa rahoista voi mennä muuhun maatalouden kehittämiseen.

Valtion osin rahoittamissa kehitysyhteistyöhankkeissa valvonta on tiukkaa. Järjestöiltä vaaditaan asiantuntevaa hankesuunnittelua, seurantaa, arviointeja ja tilintarkastuksia. Näitä vaatii jo lakikin, sillä hankkeissa käytetään julkista rahaa.

Järjestöt ottavat yleensä myös hankkeiden kestävyyden tosissaan. Tämä tarkoittaa lahjahankkeissa sitä, että hankkeessa pyritään tukemaan koko yhteisöä, jotta myytissä kuvatuilta kateuksilta ja muilta kehityksen ikäviltä lieveilmiöiltä vältyttäisiin.

Silti aina, kun köyhiin oloihin lähetetään rahaa tai muuta materiaalista luksusta, on riski olemassa. Kateus ja oman edun tavoittelu ovat oletettavasti ihmiselle luontaisia tunteita lähes kaikkialla, ja kehitysyhteistyössäkin tähän törmätään aika ajoin. Siksi tarinoita kehityksen kompastuskivistä kuulee silloin tällöin, ja niistä uutisoidaan helpommin kuin onnistuneista hankkeista.

Jos näitä "lahjahankkeita" haluaa jostain kritisoida, voisi tarttua tavallisten ihmisten lyhytnäköisyyteen. Lehmä on helppo tapa tehdä hankalat asiat konkreettisiksi laajalle yleisölle, mikä on järjestöjenkin työn elinehto. Jos kaikki puhuisivat maailman kauppajärjestelmän rakenteellisista ongelmista, monikaan ei olisi kiinnostunut. Siksi lehmiä ostetaan jouluisin, ja siksi järjestötkin käyttävät lehmiä hankkeidensa markkinoinnissa.

Eettisen lahjan ostaminen on tästäkin huolimatta ihan yhtä luotettava ja kestävä tapa osallistua järjestöjen kehitysyhteistyöhön kuin mikä tahansa muu järjestöjen hankkeiden rahallinen tukeminen.

Erilaisia lahjavinkkejä on koottu Kepan maailmanparannusvinkkien alle.