"Apu valuu palmun alla makailevien miesten kurkuista alas"
Tämän myytin lausujat usein ajattelevat, että kehitysapu on pienten projektien tekemistä Afrikassa, niin kuin se toki osittain onkin. Pienissä hankkeissa ja esimerkiksi mikrolainaprojekteissa onkin hyviä kokemuksia siitä, että kehitysyhteistyövarat ohjataan naisten komiteoille ja järjestöille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö miehetkin voisi tehdä hyviä hankkeita.
Vielä tärkeämpää on kuitenkin muistaa, että kehitysyhteistyö on nykyään paljon muuta kuin kaivonkaivuuta ja kanalanpitoa maaseudulla. Suuri osa kehitysyhteistyövaroista kanavoidaan vastaanottavien maiden hallitusten kautta. Näissä kuvioissa olisi varsin harkitsematonta sitoa apuvarat siihen, ovatko vastaanottajamaan ministerit ja virkamiehet miehiä vai naisia.
Naisten asemassa on paljon parannettavaa koko maailmassa. Monissa köyhissä maissa naisten oikeudet ovat enemmän retuperällä kuin meillä. Siksi Suomenkin kehitysyhteistyöpolitiikassa naisten aseman vahvistaminen on nostettu kaikenkattavaksi teemaksi, mikä pitää ottaa huomioon jokaisessa kehitysponnistuksessa, valtiosta kansalaisjärjestöihin.
Asennemuutokset tapahtuvat hitaasti, mutta edistysaskeleita on jo nähty.
"Vielä viisi vuotta sitten miehet eivät päästäneet naisia edes naisryhmien kokouksiin, sillä he pelkäsivät että naiset saavat huonoja vaikutteita, ja tietysti miehet joutuivat niinä aikoina hoitamaan lapset ja laittamaan ruokaa. Nykyään tilanne on monissa perheissä toinen, kun miehet alkavat ymmärtää, että naiset oppivat ryhmissä taitoja, joista tulee rahaa koko perheelle", selittää Misozi Zulu, sambialaisen maaseudun naisjärjestön, Chadiza DWDA:n pääsihteeri.
Naisten työmäärä vaikka eteläisen Afrikan maaseudulla näyttää länsimaisiin silmiin kohtuuttomalta. Myytin mukaisesti naiset jauhavat maissia ja tekevät kodin askareita lähes koko ajan, ja miehet usein istuskelevat varjossa, välillä kotikonstein käytetyn oluentapaisen kanssa. Vaikka tämä vielä monin paikoin onkin totta, ei tämä tarkoita kuitenkaan sitä, etteivätkö miehet tekisi yhtään mitään – raskaammat peltotyöt kannattaa tehdä ennen auringonnousua, mitä länsimaiset vieraat harvoin näkevät. Talojen rakentaminen, kattojen korjaus ja vessakuoppien kaivaminen tehdään vain tiettyyn aikaan vuodesta, joten niitäkään ei näe tehtävän, jos sattuu kylään huonoon aikaan.

