"Köyhyys johtuu köyhien maiden omista ratkaisuista / siirtomaataustasta. Siksi Suomella ei ole velvoitetta auttaa niitä."

Kehitysmaat eivät ole köyhiä ainoastaan omien huonojen valintojensa tähden. Esimerkiksi kelpaa hyvin monia maita edelleen piinaava velkaongelma, jonka syyt juontavat länsimaiden lähihistoriaan.

Yhdysvaltojen taloutta rasitti 1960-luvulla Vietnamin sota, joka sai heidät painamaan reilusti dollareita, mikä laski dollarin arvoa, mikä puolestaan laski öljyntuottajamaiden tuloja. Öljyntuottajat nostivat öljyn hintaa, mikä nosti niiden vientituloja, ja kasvatti niiden tilejä länsimaisissa pankeissa.

Pankit halusivat laittaa rahat kiertämään ja lainoja tarjottiin kehitysmaille, jotka vaikuttivat itsenäistymisten jälkeen vakailta ja hyviltä sijoituskohteilta. Valuuttarahasto ja Maailmanpankki sanoivat, että velat olisi helppo maksaa pois raaka-aineiden vientivoitoilla.

Raaka-aineiden hinnat pysyivät kuitenkin alhaalla, eikä velkoja saatu maksettua. Valuuttarahasto ja Maailmanpankki myönsivät lisää maksuaikaa, mutta vaativat kehitysmailta vastineeksi tiukkaa talouspolitiikkaa, yksityistämistä ja liberalisointia. Nykyään Maailmanpankin evaluointiosastokin myöntää, ettei vapaakaupan vaatiminen ole vähentänyt köyhyyttä kuten suunniteltiin.

Samaa jatkumoa ovat nykyiset maailmankaupan säännöt, jotka suosivat rikkaita maita ja köyhdyttävät köyhiä maita. (Siksi Maailman kauppajärjestö WTO:n neuvottelutkin kariutuivat heinäkuussa 2006. Lue Kepan uutinen aiheesta.)

Kehitysmaiden köyhyys ei johdu myöskään yksin siirtomaamenneisyydestä. Entiset siirtomaavallat ovat rahallisesti isoja toimijoita kehitysyhteistyössä, mutta bktl-osuuksissa perinteiset siirtomaaisännät Ranska ja Britannia eivät pärjää vertailussa Skandinavian maille ja Hollannille (jolla kyllä myös on ollut siirtomaita).

Kehitysyhteistyötä ei tulisikaan tehdä menneisyyden haamujen ja valkoisen miehen taakan tähden, vaan siksi, että nykyaikana ihmisillä eri puolilla maailmaa olisi yhtäläiset mahdollisuudet parantaa omaa elämäänsä.

Niinpä meillä (länsimailla) on velvollisuus toimia köyhyyden vähentämiseksi – olemmehan olleet avainasemassa sitä luomassa ja toimimme edelleen köyhyyden ylläpitämiseksi.

Kehitysyhteistyössä pyritään vuoropuheluun ja siihen, että kehitysmaat saisivat itse päättää omasta kehityksestään. Siksi "neuvominen" ja "auttaminen" ovat nykyään epätarkkoja termejä, ja hyvä niin.