Tehdyt toimenpiteet

"Apua on annettu 40 vuotta eikä köyhyys ole poistunut – apu ei toimi"

Väite on totta, johtopäätös roskaa. Kehitysyhteistyö auttaa lievittämään köyhyyttä, mutta se ei ole ainoa kehitysmaihin vaikuttava asia. Muiden muassa länsimaiden kauppa- ja velkapolitiikka pitävät köyhiä maita köyhinä. Voidaan oikeastaan sanoa, että sinnikkäästä vaikuttamistyöstä huolimatta emme ole onnistuneet poistamaan köyhdyttäviä rakenteita.

Syitä on toki myös etelässä: monissa maissa demokratia ei ole kehittynyt, kerskakulutus ja korruptio vaikeuttavat köyhyyden vastaista taistelua. Kun lisätään vielä aids, malaria ja muut sairaudet sekä luonnonkatastrofit, on helppoa ymmärtää, että yksin kehitysavulla köyhyyttä ei poisteta. Kaikesta huolimatta maailma myös paranee.

Sitten 1960-luvun lapsikuolleisuus köyhissä maissa on puolittunut, aliravitsemus on vähentynyt kolmanneksella ja koulutusta vaille jäävien lasten määrä on supistunut puolesta alle neljännekseen. Tiesitkö tämän?

Omat työkalut