Jäsensivut

Jaa:

Terveys, kauppa ja kehitysyhteistyö: sairasta menoa

Outi Hakkarainen

Outi Hakkarainen

Kehityspoliittinen asiantuntija

13.6.2011

Kaikilla maailman ihmisillä tulisi olla oikeus kunnolliseen terveydenhuoltoon. Miljoonilta ihmisiltä puuttuu kuitenkin edelleen terveyden peruspalvelut, etenkin kehitysmaissa.

Köyhyys voi estää pääsyn terveyspalveluihin, mutta sairastuminen ja terveydenhuollon kulut voivat myös olla köyhtymisen syy. Terveydenhuollon kulut ajavat vuosittain arviolta 150 miljoonaa ihmistä talousahdinkoon ja 100 miljoonaa köyhyysrajan alapuolelle.

Terveys on toimeentulon ja inhimillisen elämän keskeinen perusta, jonka menetys tuntuu taloudessa ja hyvinvoinnissa. Terveydenhuollon mallimaissakaan ei voida hengähtää helpotuksesta, terveysuhat eivät kunnioita valtioiden rajoja. Kansainvälistä terveyssolidaarisuutta voi siis perustella myös itsekkäillä syillä. Oikeudenmukaisessa globaalissa terveyspolitiikassa on kyse meidän kaikkien yhteisestä edusta.

Tätä etua ei kansainvälisessä kauppapolitiikassa tai aina kehitysyhteistyössäkään ole osattu tai haluttu nostaa prioriteetteihin. Sen sijaan köyhien, keskituloisten ja rikkaiden maiden välille on noussut uusia ristiriitoja kansainvälisessä yhteistyössä. Etelän ja pohjoisen näkökulmat ovat poikenneet usein jyrkästi toisistaan. Näkemyserot ovat nousseet pintaan esimerkiksi pandemia-asioissa, henkisen omaisuuden oikeuksissa ja innovaatioissa. Vastakkain ovat usein ikävästi olleet teollisuusmaiden lääketeollisuuden edut ja kehitysmaiden ihmisten terveys.

Kansainvälisen terveyspolitiikan areena on muuttumassa. Mukaan on tullut uusia, suuria yksityisiä toimijoita kuten Bill ja Melinda Gatesin säätiön, ja toisaalta vanhat toimijat kuten G8-ryhmä on nostanut terveyden asialistoilleen. Uusi rahoitus on toki tarpeen, mutta toisaalta aloitteiden ja toimijoiden määrän kasvu on johtanut kokonaisuuden sirpaloitumiseen ja toiminnan tautikohtaiseen eriytymiseen, mikä on näkynyt myös kehitysyhteistyön painotuksissa.

Yhä enemmän puhutaan kehitysyhteistyön ja muiden politiikan lohkojen välisestä koherenssista eli siitä, että niiden keskinäinen politiikka olisi mahdollisimman yhdenmukaista ja loogista. Tämä koherenssi on globaalin terveyspolitiikan osalta käytännössä kulkenut kyseenalaiseen suuntaan. Terveyspalveluja on vaivihkaa alettu tarkastella kehitysyhteistyössä ja kansainvälisessä terveyspolitiikassa yhä enemmän teollisuuspolitiikan, palvelukaupan ja uusien tuotteiden markkinoinnin näkökulmista.   

Kehitysmaiden erityishaasteena on terveydenhuollon markkinoistuminen yhdistettynä heikkoon sosiaaliturvaan. Kattava sosiaaliturva ja toimivat julkiset palvelut ovat edelleen ennemmin rikkaiden maiden etuoikeus kuin köyhille maille ominaista. Tätä epätasapainoa voisi tasoittaa kehitysyhteistyöllä, mutta esimerkiksi Suomen perinteinen rooli kansainvälisenä perusterveydenhuollon tukijana ja kansanterveyden edistäjänä ei ole näkynyt niin vahvasti kehitysyhteistyön painotuksissa kuin voisi olettaa.

Kyse on kehitysmaiden mahdollisuuksista rahoittaa terveydenhuoltonsa pitkäjänteisesti. Suomella ei ole varaa ylenkatsoa terveyteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen kohdentuvaa kansainvälistä yhteistyötä ja kehitysyhteistyötä. Ne muodostavat sen pohjan, jolle kaikille maille tärkeät kansainväliset terveystoimet rakentuvat.

Suomi ei toki voi ratkaista kaikkia kehitysmaiden terveysongelmia pelkästään kehitysyhteistyötä lisäämällä ja uudelleen kohdentamalla. Suomi voisi kuitenkin toimia rakentavana esimerkkinä sekä aktiivisena toimijana sellaisten kansainvälisten mekanismien luomiseksi, jotka mahdollistavat nykyistä pitkäjänteisemmän rahoituspohjan oikeudenmukaiselle globaalille terveysjärjestelmälle. Niitä tarvitaan sosiaaliturvan ja terveyspalvelujärjestelmän rakentamiseksi ja toiminnan tukemiseksi maissa, joissa se on tarpeellista. Kansainväliset tai globaalit rahoitusmekanismit antavat mahdollisuuden pitkäaikaiselle tuelle ja sellaiselle globaalille terveyspolitiikalle, joka lähtee sisällöistä eikä lyhytjänteisestä rahoituksen metsästämisestä.

Suomen tulisikin suhtautua positiivisesti ja kannustavasti uudenlaisiin globaaleihin verotusmahdollisuuksiin kansainvälisen terveyspolitiikan ja kehitysyhteistyön tueksi. Lentovero ja valuutanvaihtovero ovat todellisia ja realistisia rahoitusmahdollisuuksia, jotka voivat tarjota pitkäjänteisellä pohjalla olevaa rahoitusta globaalin terveyden hallinnalle. Satunnaiseen hyväntekeväisyyteen ja yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön pohjaavat toimenpiteet eivät luo riittävän vakaata pohjaa tarvittavalla muutokselle.


***

Kepa julkaisi toukokuussa yhteistyössä Into Kustannuksen kanssa Terveys kaupan -pamfletin. Siinä käsitellään muun muassa terveyskysymysten globalisaatiota, terveyteen liittyvää kansainvälistä rahoitusta sekä kansainvälisen kaupan ja kehitysyhteistyön vaikutuksia etenkin kehitysmaiden ja kehittyvien maiden terveydenhuollolle ja sen kehittämiselle.

Pamfletti erittelee, miten terveydestä on tullut markkinatavaraa, miksi kauppa- ja investointisopimuksia tulee terveyspolitiikan kannalta arvioida kriittisesti, ja miten kansainvälisen terveyspolitiikan suuntaa voidaan muuttaa.

Pamfletissa tarkastellaan kriittisesti nykyisen globaalin terveystoiminnan sirpalemaisuutta ja yksittäisiin tauteihin keskittymistä. Siinä ehdotetaan, että kehitysyhteistyötä ja muuta tukea tulisi suunnata nykyistä enemmän kehitysmaiden perusterveydenhuollon vahvistamiseksi, että Maailman terveysjärjestön (WHO) rahoitus tulisi olla riippumatonta, jotta sillä voisi olla itsenäinen rooli globaalin terveyspolitiikan edistäjänä ja että kansainväliset kauppasopimukset eivät ole oikea tapa ohjailla terveyspolitiikan suuntaviivoja.

***

Kepan jäsenjärjestöt voivat tilata oman ilmaiskappaleensa Terveys kaupan -pamflettia osoitteesta kirjasto@kepa.fi.

Kommentit

Säännöt

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. If you cannot read Finnish, please send your comments to: comments@kepa.fi.
Kirjoita vastaus alla olevaan kenttään.